Ripan treenijuttuja

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Ulkokausi startattu

Tällä viikolla ollaan aherrettu Maisan kanssa melkosen paljon tokon parissa.
Tiistaina oltiin Essin ja Oxun sekä Jassun ja Fasun kanssa tokoilemassa. Maisan kanssa tein seuraamispätkää liikkuroituna, joka onnistui suht hyvin. Pari kertaa sain Maisalle huomauttaa, kun se tiputti kontaktin, mutta muuten seuruu oli oikeepaikkasta ja hyvää, ainoastaan oikeelle käännöksessä Maisa vähän jätätti. Siihen sitte panostettiin omana osuutena.

Luoksetuloa tein pari kertaa, en tosin koemaista vaan vauhtia kasvattavaa..
Lopuksi tein vielä jäävät. Tein ensin maahanmenon, joka tais olla pikkuvirhe, koska seuraavaksi tehtävä seisominen oliki Maisan mielestä edelleen maahanmenoa. Tätä saatin hinkata jos jonkinmoisen avun kanssa, kunnes loppujen lopuksi sain sen onnistumaan ilman apuja.
Keskiviikko aloitettiin heti aamusta yllätys yllätys; tokoilemalla..
Tällä kertaa kuuntelin opettaja Marjatta Tuikkasen neuvoja. Tehtiin pieni seuruupätkä, hyppy ja lopuksi vielä treenailtiin ruutua.
Hypyssä pyysin jos Maisalle voisi käydä näyttämässä oikeaa paikkaa, ettei se tee taas sitä, että kiertää hypyn kanssa samaan linjaan seisomaan. Tämä onnistui suht hyvin lukuun ottamatta haistelua mitä Maisa teki hypyn takana. Palkkasin suoraan seisomisesta. Ruutua treenattiin namialustalla, ja toistot onnistu hyvin.

Keksiviikko illalla - tokoa.
Maisa odottaa treenivuoroa



Eilen sitten vähän vastapainoksi agiliitelyä.
Ulkokauden ekat treeenit onnistu mitä loistavimmin. Harmi vaan ettei muka kiireessä jaksanut enää videokameraa hakea mukaan.. Ojangossa sitten todettiin että tultiinki paikalle puol tuntia ajoissa.
Rata oli lievästi sanotttuna vauhdikas, jalkaa sai laittaa toisen eteen aika rivakkaan tahtiin:



Kutsuin Maisan ennen kakkoshyppyä, kulmaa ois voinu tehä enenmmän, mutta tokalla kerralla korjasin ja sain sen tiukemmin 3. putkeen. Sitten tuli kohta, joka tuotti meille eniten ongelmia. Mun jalat ei vaan riittäny juoksemaan tarpeeksi aikasin 6.hypylle, että oisin voinu ohjata takaakierron törmäämättä koiraan. Maisa kuitenkin käänty yllättävän hyvin ja vauhti ei tippunu mutkissa. 8-9 esteiden välissä tein persjätön, joka tuli joka kerralla vähän myöhässä, mutta Maisa käänty kuitenkin hyvin putkelle. 11. putken jälkeen meinasi aina tulla kiire, että ehin tekemään tarpeeksi kulmaa seuraavaa hyppysarjaa varten. Slalom (vai miksi sitä halutaankaan kutsua) onnistu Maisalta ihan ok, käänökset ois voinu olla vielä vähän tiukemmat. Loppu meni ok, kunhan juoksi vaan täyttäpäätä 17. hypylle, jonka jälkeen oli ehdittävä tekemään taas persjättö.
Kokonaisuudessaan rata meni loistavasti. Maisalla pysyi hyvä vauhti kokoajan yllä. Kouluttajakin ihmetteli: Mitä teille on oikeen tapahtunu? :)
Itsenäisellä puolella tarkoituksena oli treenata keppejä, tehden valsseja ja takaaleikkauksia. Me ei Maisan kanssa tehty kun pari toistoa kepeillä, se kun kyllästyy niin nopeesti keppitoistoihin.
Tellullaki oli supervauhti. Se lähti ihan käsistä. Tellu teki puhdasta rataa, kunhan ohjaaja ohjasi oikein :P 
Pussikin onnistu Tellulta hyvällä vauhdilla.
Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia ulkotreenejä :)

Tänään illalla tiedossa taas vuorostaan tokoa...
(c) Jassu





maanantai 25. huhtikuuta 2011

Hakua ja vähän tokoakin

Siinä se pieni pääsiäisloma meni koiraharrastusten parissa.
Sunnuntaina hakumetsään oli eksynyt meijän porukan lisäksi myös aussiejuniori, sprinkkujuniori ja sekaroutinen konkari. Ripalle otetiin aluksi partiointia eli lähetettiin Ripa etsimään maalimiestä, sen tietämättä yhtään mitä täytyy tehdä. Ripalla oli hyvin nenä koko ajan auki, mutta ihmisen luokse se ei tajunnu mennä. Lopulta oltiin jo ihan maalimiehen vieressä, jolloin Ripa vielä vähän kyseli ja ihmetteli, kunnes tarjoutui menemään maalimiehen luo. Lopuksi otettiin vielä onnistunut peräänlähtö.

Tellu oli ihan pro! Aattelin,ettei Tepa tuu ikinä löytämään maalimiestä, kun se meni piiloon niin, ettei Tellu nähny koko ukkoa. Pisto oli kuitenki tosi onnistunu ja maalimies löytyi ihan ennätysnopeasti, vaikka se oli aika kaukana. Toinen pisto menikin sitten pitkälti paskan syömiseen. Maalimies kuitenkin löytyi lopulta mukavan herkuttelutuokion jälkeen. Tellulle otettiin myös lopuksi onnistunut peräänlähtö.

Kun hain Maisan autosta, Ripa tunki väkisin päänsä ja etutassunsa luukun alle ja kiljui täyttä kurkkua. Vähän kun raotin takaluukkua, se singahti ulos sieltä ja juoksi suoraan takasin metsään. Taitaa räppääjäkin nauttia ihmisten etsinnästä (?)

Maisa oli pitkän talvitauon jälkeen ihan entisensä etsintätöissä, haku on vaan se Maisan juttu!
Eka pisto meni tosi hyvin. Ilmasukaan  ei ollut kovin katkonaista.
Toisella pistolla maalimies oli verkon alla. Maisa ei oo ennen etsinyt maalimiestä verkon alta, mutta hyvin meni silti. Ensin se painoi kovaa ohi, mutta palasi kuitenkin haukkumaan möykkyä.
Kolmas pisto oli lyhyt. Maisalle ollaan tehty pääsääntöisesti pitkiä pistoja, koska se hakee hyvin kaukaa, mutta läheltä ei sitten hakenutkaan, vaan painoi täysiä ohi, teki pari laajaa kaarrosta ja sain lähettää sen uudestaan. Ens kerralla aletaan  työstää siis lyhyitä pistoja!
Maisalla oli myös ekaa kertaa päällä SPKL:n liivit, jotka ei haitannu onneks yhtään menoa, Maisa kun yleensä jähmettyy, kun patsas paikoilleen, jos sille puetaan jotain.

Iltapäivällä Maisa pääsi mummojen rapsutettavaksi Simonkotiin, jossa Maisa otettiin hyvin vastaan. Oli niin kiva nähdä, miten ne mummotkin ilahtu, kun saivat rapsutella Maisaa. :)


Tänään oli toko sm-joukkueen treenit Tikkurilassa.
Alotettiin luoksepäästävyydellä, jossa ei ollut mitään ongelmia. Paikkamakuussa kävin palkkailemassa välillä.
Pitää harjoitella nyt paljon sitä, että Maisa laskeutuu suoraan asentoon, eikä jää vinoon.
Sitten meijän ongelmaliike (ainakin yski niistä) : luoksetulo.
Tähän saatiin hyviä vinkkejä jälleen ja nyt vaan treeniä paljon!
Maahanmenoon saatiin myös pari hyvää vinkkiä. Itse maahanmenossa ei sinänsä ole vikaa, mutta käskyn jälkeen Maisa hiipii pari askelta ja menee sitten maahan.
Lopuksi tehtiin vielä pari toistoa hyppyä. Ekalla kerralla Maisa kiersi hypyn jälkeen samaan linjaan esteen kanssa, mutta kun sille näytettiin oikeeta kohtaa oli toinen toisto jo parempi.

Kokonaisuudessaan Maisalla oli koko ajan huono vire eikä se jaksanut innostua nameista tai leluista. Tais olla osasyynä kuuma ilma...

Illalla halusin kuitenkin käydä vähän paikkailemassa huonoja treenejä. Tehtiin pari seuraamispätkää ja jäävät. Luoksetulon tein lopuksi koemaisesti. Mietin kyllä hetken,että se ei varmaa ole järkevää, mutta Maisa tekikin sen tosi hienosti! Namit ja pallo kiinnosti taas paljon enemmän ku hajut tai vieressä olevat lehmät! :)

lauantai 23. huhtikuuta 2011

ATD:n kisat



Tänään oli ATD:n kisat Hyvinkäällä. Tellulle oli otettu kaksi starttia äitin ohjauksessa ja Maisalle kaksi mun ohjauksessa. Mineissä oli yllättävän vähän osanottajia, vaan 14. Makseja olikin sitte aika normaali määrä.
Eka rata oli hyppyrata. Tuomarina siinä oli Johanna Wütric. Ihanneaika radalla oli 46 s.
Video Tellun radasta jäi puolittaiseksi onnettomien kuvausyritysten takia. Tellu kuitenkin pysyi koko radan vauhdissa lähdöstä maaliin. Tällä hienolla suorituksella Tellu pääsi 2.sijalle! Tuloksena oli 0, ja yliaikaa vaan harmittavat 0,43 s.

Video:



Tätä ei kovin usein näe:
                       
Laatu on mitä on..



Hyppyradalla ei ollut juuri ollenkaan mitään pyöritys kohtia - rata oli siis juuri, kun tehty Maisalle.
Vauhti pysyi koko ajan melko hyvänä. Maisa juoksikin 11 sekuntia ihanneajan alle puhtaalla radalla. Saatiin vihdoin nyt se kauan haettu SERTI.
Kakkosten radoille Maisa ei ehkä ole vielä valmis, mutta nyt kesäkausi treenaillaan ahkerasti, jos maltettaisiin syksyyn asti oottaa ja startata silloin kakkosissa.

Video:


                                 Tätäkään ei olla ennen agikisoissa nähty!


Agiradalle tuomariksi vaihtui Anne Viitanen.
Tellu oli ehkä jo väsähtänyt kisameininkiin. Tepa lähti kuitenkin tulemaan radalle hyvin, mutta jäi haistelemaan maassa olevaa roskaa. Meno oli kontakteilla hidasta ja kepeiltä tuli kielto. Aikavirhetta tuliki sitten paljon.


Hyppyradat oli kuitenkin tosi onnistuneet molemmilta!! :)



Huomenna olisi tiedossa kevään ekat hakutreenit ja vierailu sairaalaan Maisan kanssa katsomaan isomummoa :)

perjantai 22. huhtikuuta 2011

kiirastorstain ja pitkäperjantain hulinaa

Mitä parempaa tekemistä pääsiäislomalla voisi ollakkaan, kun koiran kanssa treeneissä juoksemista !?
Kiirastorstaina oli Tehis cupin kolmannet osakilpailut. Tellua ei keretty ilmota, joten se joutui tyytymään vain autossa istuskeluun ja lenkillä käymiseen. Maisalle otin kaksi starttia.
Rata oli todella vaikea. Startteja oli liki 30 ja tuoksia makseille tuli vain 4.
Oli paljon kiemuraa ja mutkaa.. Vähän alkoi harmittaa, ettei Tepa päässyt tekemään sitä, se kun rakastaa pyöritystä. Maisalla oli ajatukset muualla, taisi johtua mun jännittämisestä. Maisa ei oikeen missään vaiheessa saanut kerättyä vauhtia kunnolla. Se oli tosi hidasta menoa! Tajusin myös nyt kantapään kautta, ettei agiradalle tosiaan ole asiaa jos on itse väsynyt.
Alkoi vähän jännittää huomiset kisat, koska jäi vähän huonot fiilikset noista epiksistä.
Tänään oltiin tokon vapaatreeneissä Ojangossa. Paikalle oli saapunut meidän lisäksi kolme muuta koirakkoa, ylemmistä ja alemmista luokista. Ensin tehtiin paikkamakuu treenit. Oon nyt alkanut opettaa Maisaa suoraan laskeutumaan lonkalleen ja laittamaan pään maahan, koska pidemmän päälle se vaihtaa aina siihen asentoon.
Paikkamakuu oli häiriössä. Maisa ei tosin ottanut häiriötä ohi kulkevasta liikkurista, viereisellä kentällä hullusti ulvoavasta Tellusta, eikä kauheella ryminällä putkesta menneestä Ripasta. Maisa on vaan niiiiiiiin lungi koira!
Viime syksyltä palauteltiin mieleen myös hyppyä. Ensin tein pari toistoa namialustan kanssa ja lopuksi vielä kokonaisena liikkuroituna. Maisa teki hypyn tosi hienosti. Perusasentoa se ennakoi, ihan niinkun jäävissäkin melkein aina, vaikken oikeestaan koskaan perusasentoon asti teekkään.
Tokon jälkeen käytiin tekemässä agiradalla vielä jee-jee -treenit. Tein Maisan kanssa vaan pari estettä ja annoin sen pitää vaan kivaa lelun kanssa ja juosta ympäri kenttää. Samalla se suoritti oma-alotteisesti muitakin esteitä!

Meidät valittiin HSKH:n sm-joukkueeseen. Nyt on siis syytä alkaa tokoa treenailemaan oikeen urakalla.
Tiistaina oltiin treenailemassa Essin ja Oxun sekä Jassun ja Fasu-flätin kanssa. Tehtiin vähän luoksetuloa, seuraamista ja paikkamakuuta. Nuo onnistuivat kaikki ihan hyvin.


Nea Ahola, profiilikuva

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Maisa tokoilee


Oltiin tänään tokoilemassa ja saatiin hyviä vinkkejä paikkamakuuseen. Maisa kun vaihtelee asentoaan..
Harjoteltiin myös seisomista, silleen et meen koiran taakse. Tää on onnistunut aika huonosti niillä harvoilla kerroilla kun on sitä kokeiltu. Nyt saatiin siihenkin vinkkejä, ja eikun treeniä treeniä lisää :)


sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Ojangossa tapahtuu

Ojangossa on käyty nyt oikeen urakalla. Eilen oltiin talkoissa lappaamassa ja levittelemässä lunta.
Tänään puolestaan oli sm-kisojen näyttökoe. Paikalle ei ollukkaan saapunut paljoa porukkaa.
Pari VOI ja EVL koiraa, ei yhtään AVOa ja vaan yksi ALO koira meijän lisäksi.
Liikkeinä oli luoksepäästävyys, paikkamakuu, seuruu ja luoksetulo.
Luoksepäästävyydessä ei ollu ongelmia.
Paikkamakuussa se meni ekalla käskyllä maahan (tää on ollut ongelma jo pidemmän aikaa) ja jäi hyvin.
2 minuuttia oli kyllästyttävän pitkä aika Maisan mielestä ja se alkoki sitte keksii omaa tekemistä. Se söi keppiä ja välillä laitto pään maahan ja vaihteli asentoa.
Seuraaaminen oli ihan hyvää ottaen huomioon sen, kuinka vähän me ollaan tehty kokeenomaisesti. Kontakti tippu välillä ja perusasennot oli hitaita, mutta Maisa oli kokoajan mukana ja käännökset oli tiiviitä!
Entäpä sitte se luoksetulo Neiti kärpäsmetsästäjän kanssa. Ylemmistä luokista oli jäänyt ylimääräinen tötsä, joka jäi luoksetulossa mun ja Maisan väliin. Tötsän luo meni pörräämään kärpänen ja Maisahan bongas sen heti. Maisa tuli ravilla ja vilkuili tötsää mennessä. Perusasento oli hidas. Kun vapautin Maisan, se kai oletti,että kärpänen toimi palkkana ja ryntäsi suoraan takas tötsälle, onneks ehin karjasta sen pois.
Aletaan nyt kuitenkin käymään joukkueen treeneissä, mutta joukkueeseen pääsy on vielä epävarmaa, koska kaikki ei ollut paikalla.

Testin jälkeen mentiin vielä agittamaan Ripan ja Tepan kans.
Ripa harjotteli vähän renkaan alkeita ja Tellu teki perjantain Tehis cup rataa.

Tänään kävi pari virpojaa oven takana ja Maisahan innostu vitsasta.. Se pomppi innoissaan ja tein pari temppua, jotka Maisa teki vitsan edessä tosi hyvin, ja palkaksi annoin vitsan.. Oletin, että Maisa olisi hyökänny sen kimppuun, mutta toisin kävi - Maisa vaan tuijotti sitä silmät suurina ja ihasteli :D

Ei ne missään kuvassa näyttäny järkeviltä. Tällä kertaa tämmönen pääsiäiskuva!



Let's play




perjantai 15. huhtikuuta 2011

Hallintatestiä ja Tehis cuppia

Tää viikko on ollut koulun puolesta lyhyt. Pääsin lähtemään jo keskiviikkona kotiin.
Viikko sujui aika lailla tokoilun merkeissä. Videotakin tuli otettua, mutta muistikortti puuttuu, joten laitan videot myöhemmin.

Torstaina oli Ripan agilityn hallintatesti. Ojangossa oli kolmella kentällä eri pisteet, joissa oli luoksetuloa, kontaktia ja hallintaa ja rauhassa odottamista.
Ripa pysyi hienosti hallinnassa, vaikka vieressä olikin paljon muita koiria. Se leikki hyvin ja taisteli hienosti.
Samana iltana tuli vielä tulokset. Kaikki hallintatestissä olleet pääsivät ryhmään! Nyt Ripalla on ihan oma paikka ryhmässä, ei siis enää tarvitse tyytyä silloin tällöin vaan tuurailemaan Tellua tai Maisaa.

Tänään kävin vähän kuvailemassa koiria.
                                                                         

Pallohullu
                                                 

                                    

Parhaat ystävykset


Illalla oltiin jälleen Ojangossa, tällä kertaa Tehis cupin toisissa osakilpailuissa. Nyt me tehtiin toisenlainen jako; mä otin yhden startin Tellulla ja yhden Maisalla ja äiti yhdet molemmilla.
Rata oli vähän helpompi kuin viimeksi, mutta ei siitäkään kiemuraa puuttunut.
Äiti meni ekan startin Tellulla. Tellu lähti hyvin, mutta kolautti jalkansa ekan esteen rimaan ja vauhti hidastu hieman sen takia. Tellu ei ollu ihan parhaassa iskussa.
Tellu keräsi hyvin vauhtia toiseen starttiin. Lähdössä sillä nous oksennukset suuhun, ja mä hetken jouduin tuumata, että lähteäkö  vai jäädä. Onneksi en lähtenyt pois radalta! Tellu teki hienoa, nopeaa rataa. Pieniä sähläyksiä tuli, kiitos mun epäselvien ohjausten. Tehtiin kuitenkin hieno 0-tulos ja ihanneaikakin ylittyi vaan reilu 5 sekunnilla.
Tällä tuloksella Tepa oli 13., sijoittuneita oli kuitenkin 18. Mä olin yllättynyt kerranki, kun ei oltu Tepan kanssa viimeiset sijoittuneet!

Osallistujia oli tosi paljon ja meni kauan ennenkun Maisan vuoro oli päästä radalle.
Äiti meni ekan starin Maisan kanssa. Maisa lähti hyvin, mutta alkoi haistelemaan ja etsimään mua kentän laidalta. Se myös kävi haistelemassa tuomaria, Maisa ei tykänny, kun tuomari risti kätensä hyllyn takia! Kontaktit oli mitä sattuu, mutta vauhti oli hyvä!
Mä lähin Maisan kanssa tekemään vaan vauhdikkaan radan, ja sitä se olikin. Pyöritys kohdasssa jouduin vähän hinnaamaan, mutta vauhtia kertyi hyvin sen jälkeen. Hyl tuli meillekin, mutta ihanneaika alittui vaikka monta ylimäärästä kiemuraa matkaan mahtuikin.

Videoita ei tällä kertaa tullut. Kamera oli kyllä mukana, mutta ei sillä paljoo kuvailtu, kun muistikortti oli kotona!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Vuoden ekat epikset

Vihdoin pääsee ulos treenaamaan. Tätä on odotettu koko pitkä, kylmä ja luminen talvi!
Ojangossa tuli pyörähdettyä jo perjantai-iltana. Käytiin vähän katsastamassa kenttien kuntoa ja siellähän oli kaksi kenttää ihan kuivia.
Treenattiin vähän kontakteja kosketusalustan kera. Maisa teki hienosti töitä silmät mustina ja kiiluvina innosta. Taisi sekin nauttia pitkästä aikaa ulkotreeneistä. Kosketusalustan Maisa teki hienosti kontaktien yhteydessä.
Keppejäkin me pari kertaa tehtiin ja nekin menivät todella vauhdikkaasti. Vire oli aivan mahtava - itsellä ja koiralla.
Tepa oli myös tosi innoissaan ja teki kepit ihan huippu vauhtia.. suorastaan lähti käsistä :D
Ripa sai leikkiä ja juoksennella vapaana - nauttia siis täydellä teholla agiradalla olemisesta. Ripa otti kaiken ilon irti.


Eilen sitten oltiin Ojangon tehis cupin ensimmäisissä osakilpailuissa. Sää oli ainakin mitä parhain.
Hetken setvimisen jälkeen otettiin mulle ja Maisalle 2 starttia ja Tellulle ja äitille 2 starttia - kaikki kilpailevien radalle.
Rata oli keskiverto, pari tiukkaa käännöstä ja muuta kohtaa, jotka aiheutti vähän päänvaivaa.

Tellu oli vielä ihan innoissaan, kun pääsi autosta pois, mutta mitä sitten kävi, kun olisi pitänyt juosta radalla?!
Hyl tuli heti ensimmäiseltä hyppyesteeltä; Tellu kiersi sen väärään suuntaan. Vauhtia tuli alkukankeuden jälkeen lisää, mutta meno oli  melko verkkaista kuin sunnuntaikävelyllä.
Toisella startilla Tellu ei meinannutkaan startata ollenkaan. Lähdössä oli kivoja hajuja. Hylky tuli siitäkin radalta. Meno oli aika paljon samanlaista kuin ekalla radallakin.
Sitten Maisa..
Maisa teki just, eikä melkeen niinkun mä sanoin, oisin sanonut ja ohjannut vielä oikein niin olisi voinut 0 tullakkin. Mutta ei, molemmilta radoilta tuli hyl.
Me myös viihdytettiin yleisöä. Maisa taitaa temppujen tekemisen myös agiradalla. Se sujahti hienosti toisella radalla mun jalkojen välistä puomille. Kyllä siinä yks jos toinenkin vähän naureskeli :)
Käännökset oli loivia ja kontaktit hitaita, näihin siis panostetaan.
Vauhti oli kuitenkin hyvä ja hirmuisen hauskaa oli - sehän on pääasia. :)

                                                   Tässä videot:






Tänään me lähdettiin hakumetsään siinä toivossa, että siellä olisi treenit. Vaan ei ollutkaan muita paikalla, niin lähdettiin sitten vain metsään kävelylle. Maisalla oli aistit kokoajan hereillä jänisten varalta, ja se juoksenteli ympäriinsä, vähän turhankin paljon.

Iltapäivällä mä menin vielä tokoilemaan Tellun ja Maisan kanssa. Jos sitä Tellun kanssa harjoittelua voi tokoksi kutsua. Semmosta sähläystähän se vaan enimmäkseen on. Intoa ei Tepalta ainakaan puutu!
Maisa teki hienoja käännöksiä seuraamisen yhteydessä ja luoksetulo oli myös onnistunut.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tokotreeniä, peurajahtia ja villakasoja...

...niistä on mun ja Maisan päivät tehty.

Joku aika sitten Maisa tuli ilmotettua tokon sm-kokeisiin. Joukkueeseen oli paljon innokkaita hakijoita. Testitilaisuus on 17.4 ja suoritettavia liikkeitä on paikallamakuu, seuraaminen ja luoksetulo. Kokemuksen vuoksi on kiva mennä katsomaan, miten Maisa tuolla toimii.
Tokoa on siis urakalla treenailtu, varsinkin seuraamisen käännökset tiukemmiksi ja luoksetuloon pitäisi vielä saada vauhtia loppuun asti. Palkattomuutta pitää myös kokeilla. Häiriönä ja yleisönä ovat tomineet koulun lehmät, jotka kiinnostuneina ovat katselleet aidan takaa.

Tällä viikolla Maisa on myös päässyt kokeilemaan jotain hiukan erikoisempaa, nimittäin peurajahtia. En kyllä mäkään ole ennen niin läheltä nähnyt sinkoilevaa peuraa.
Oltiin metsässä lenkillä ja huomasin, että peura seisoo vähän matkan päässä. Ja ei siinä kauaa mennyt, kun Maisa loikki innoissaan sen perässä. Maisa ei kuitenkaan juossut täyttä vauhtia, taisi sekin vähän pelästyä eläimen kokoa. Mutta jahtaamisesta se otti kaiken ilon irti. Hetken päästä se tuli kieli pitkällä kuin husky valjakkovedon jälkeen mun luokse. Tästä reissusta muistoksi jäi Maisalle pieni haava tassuun.


Maisan kaljuuntuminen sen kuin jatkuu ja jatkuu vaan.


                    
     Näin paljon karvaa oli kerääntynyt asuntolan pienen huoneen lattialle viikossa:

                                                    


                                            Tätä mieltä Maisa on siivoomisesta:

            




Hakua päästään pian treenailemaan. Lumet voisi sulaa nopeammin!

Agilityn ulkoakausikin pääsee varmaan kohta alkamaan pitkän talven jälkeen :)
Ojangossa järjestetään huomenna ensimmäiset episkset. Sinnehän mekin ollaan menossa Maisan kanssa.
Tellu pääsee juoksemaan myös uudessa hienossa kesäturkissaan radalle. Jospa se lyhyt turkki olisi tehnyt Tellusta supernopean liitelijän.
Tellulle on myös opetettu kosketusalusta. Tellun kosketus on 'hieman' sähläisempi kuin Maisan..



                    








sunnuntai 3. huhtikuuta 2011