Ripan treenijuttuja

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Koirattoman arjen jälkeen vihdoin tokoa

Kaksi viikkoa koiratonta asuntolaelämää ei ole ollut kauheen kivaa. Kova ikävä on ollut Maisaa. Äiti on ahkerasti koiria joka päivä tutkinut ja ötököitä ei ole näkynyt. Maisa kuitenkin rapsuttelee vielä jonkin verran, varmasti puremakohdat kutittaa. Maisa kun on vielä niin neitimäisen yliherkkä. Viime viikonloppu meni mun osalta kokeisiin lukiessa. Treenaamaan ei olla siis keretty.
Viime sunnuntaina Maisa olis jo niin halunnut tulla mun mukaan asuntolaan. Koulun pihalla avasin auton takakontin ja samalla Maiski syöksyi sieltä ulos, kyselemättä minkäänlaisia lupia, ja  meni suoraan asuntolan ovelle. Ilme oli niin säälittävä, kun jouduin käskemään sen takasin autoon :(
No, ens viikoksi Maisa pääsee taas mukaan elämään asuntolan arkea. Torstaina alkaisi pääsiäisloma, joka mulla loppuu vasta 15.4. Siitä seuraavana maanantaina on suuntana Kausala :) Pääsiäslomalla aussiet käy luustokuvissa ja Ripa myös silmäpeilissä.

Tänään oli tokoepikset. Molemmat auspait oli ilmottu AVO:oon. Ripa ei suorittanut paikkamakuuta eikä kaukoja. Muuten meno oli ihan ok. Ripa oli ehkä vähän hakusessa. 99 pistettä tuli. Ripan menosta räpsin muutaman erittäin huonolaatusen kuvan.



Seuraamista

Noudon alkua
Ja ei näin.
Maisa oli tosi kivassa vireessä. Paikkamakuu meni ihan jees, ottaen huomioon, että oon treenannut piilopaikkiksia muutaman kerran. Ja silloinkin vain olen käynyt nopeasti piilossa. Pää oli suurimman osan ajasta maassa. Kerran pää kuulema nousi pitkäksi ajaksi. Kai Maiski koitti vilkuilla, missä mä meen. Piilopaikkiksia siis pitää treeniä lisää.
Yksilöliikkeet meni kokonaisuudessaan hyvin.
Pisteet:
Paikkamakuu: 10
Seuraaminen: 9 (Hyvä ja ilonen. Toisessa oikeelle käännöksessä mä sössin ja koira luuli, että tulee täykkäri.)
Maahanmeno: 0 (Jäi istumaan)
Luoksetulo: 9 (Hidas stoppi, loppuosa ravilla)
Seisominen: 10
Nouto: 10 (Toi ravilla)
Kaukot: 10
Hyppy: 5 (Kaksoiskäsky istumisessa. Mä en muistanu et oonko käyttänyt 'sivu' vai 'hypppy' käskyä takasinpäin tultaessa. Valitsin väärin ja sanoin 'hyppy', hyppäsi kyllä, muttei tajunnut sivulle tulla.)
Kok.vaikutus: 10
Yht. 165p AVO1, sija 3



Aina noi samat ongelmat. Nyt vaan treeniä paljon siis
1) Maahanmenoon (nopeutuksia). Tällä hetkellä menee loistavasti käsiavulla, mutta nyt on aika pikkuhiljaa lähteä häivyttämään sitä.
2) Luoksetulon loppuosan vauhtiin sekä stoppiin
3) Noutokapulan tuomisvauhtiin
4) Hyppyyn varmuutta
5) Piilopaikkistreeniä

14.4. olisi Pekka Korrin koulutusta luvassa. Vielä arvotaan meneekö Ripa vai Maisa täyttämään ton treenipaikan.

Ojangon kenttiäkin ollaan käyty auraamassa ja kovin keväiseltä näytti. Sieltä se kesä tulee ja ulkotreenien aika koittaa :) !!

Huomenna olis tiedossa aksaa hallilla piiitkästä aikaa :)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kutittaa, kutittaa ja vieläkin kutittaa


Tämä on ollut tuttu näky tässä muutaman viikon aikana. Ajattelin raapimisen aluksi johtuvan karvanlähdöstä. Kun tuohon rapsutteluun ei kuitenkaan loppua tullut, tutkin sen turkin ja ihon, jos siellä jotain ötököitä näkyisi, no, ei näkynyt. Raapiminen vaan jatkui ja yltyi, ja minä tutkin sen ihoa moneen kertaan, mutten vaan minään päivänä löytänyt mitään. No, perjantai-iltana, kun tultiin kotiin, tutkin sen vielä kerran oikeen tarkasti fikkari kourassa. Äiti sanoi, myös että Rimppanenkin on rapsutellut itteänsä. No joo, olihan niitä täitä sitten tullut kyläilemään aussieiden turkkeihin. Ripassa ötököitä oli jo hiukka enenmpi kuin Maisalla, Tellulta ei löytynyt yhtäkään. Ei siinä muuta auttanut, kun apteekkiin juosta Frontlinea hakemaan ja laittaa myrkkyä niskaan.

Tyhmät täit, niitten takia joudun nyt olemaan Maiskista erossa tän viikon. Parin viikon päästä on epävirallinen tokokoe. Missä välissä me keretään treenaamaankaan...
Onneksi asuntolassa ei kuitenkaan täydy ihan koiratonta elämää viettää. Fasu-flätin kanssa on ihan mahtavaa tokoilla. Siltä ei into treenimiseen lopu. Ja vielä kaiken lisäksi, se osaa kaiken vaikkei sitä treenaiskaan. Ehkä me vielä joskus korkataan ALO. :)

Maiskin tän viikon tokoiluista tuli otettua kuvia:



Tokokuvat kuvannut Laura Mustonen

Tänä aamuna oli kamera mukana peltolenkillä:


ÄITI! Etsä huomaa, kun toi tukistaa!!!

Ripa pludas ojaan. Ja näin hän selviytyy ylös sieltä!

Jos ei älyllä, niin ilmeellä!

Tellulla on asiaa!
Lisää kuvia TÄÄLLÄ!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hei hei lumi ja puhtaus, tervetuloa loska ja kura

Taas vaihteeksi kamera pääsi mukaan lenkille :)

Varokaa! Korvaton aussie tulossa, 100 lasissa


Pallo. Mitä muuta hulluksi tulemiseen tarvitaan?



Vaaniminenkin onnistuu
 Okei, okei, osaa neiti näyttää söpöltäkin (ja suht järkevältä) :





Neiti nauttii kevättuulesta :3

Ollaan me treenattukin. Vähän vaan tokoa. Viikolla tajusn, että luoksetulon 'odota' käskyssä, joka ikinen kerta Maisa liikuttaa oikeeta etutassua, kun nostan vasemman jalan sen vierestä pois. Aloin jo tuskailla sen kanssa. Se on varmaan liikerata, joka on juurtunut neidin kalloon. Viikonloppuna kuitenkin päätin panostaa siihen kunnolla ja parin huomautuksen jälkeen ei tassu enää noussutkaan. Ehkä tämä tästä hoituu ilman isomman ongelman tekemistä. Perjantain tokotreenit oli häiriötreenit. Ensin kaikkien muiden maatessa paikkamakuussa yksi koira kerrallaan sai juosta ruutuun. Maisan paikkamakuut meni ok. Pari kertaa pää nousi, muttei ottanut häiriötä ruudusta. Ruutu meni Maisan osalta ihan ok, kuhan se tajusi, mistä on kyse. Tehtiin muutama toisto kosketusalustalla yhden epäonnistuneen toiston jälkeen, jolloin Maiski valitsi aa-esteen ruudun sijasta ;)
Sitten tehtiin jääviä ryhmässä. Ei ongelmia. Kaukokäskyjä tehtiin ringissä ja rivissä, jossa kaikki käskytti eriaikaa. Maisa toimi myös näissä. 
Ei se häiriöherkkä koira ole. Maisa vaan kyllästyy helposti ohjatuissa treeneissä, kun liikkeiden välissä tulee taukoja, eikä suoritus ole yhtämittaista.

Sunnuntaina käytiin Korson parkkitalossa tokoilemassa. Tepakin pääsi nyt pätemään. Se nouti mulle tunnarikapulaa, ja vähän kaikkea muutakin. Hädin tuskin sain otettua tunnarikapulan spanielin suusta, kun se jo riensi hakemaan mulle kaiken maailman pikkuroskia hallin lattialta. Eihän tuolle taaskaan voinut, kun nauraa. Ainiin, Tellu voisi opettaa Maiskille kaukot.

Osasi se Tellu olla viikonlopun aikana vähemmänkin hauska. Annettiin aussieille samanlaiset luut, joita ne sulassa sovussa jäi keittiön matolle järsimään. Tepa sai erilaisen luun ja meni olkkarin pedille. Luut oli syöty ja me oltiin syömässä. Kohta kuuluikin lirinää ja kun käännyttiin katsomaan, spanieli virnuillen kusi keskelle keittiön mattoa. Sen jälkeen tuli ilosesti häntää heiluttaen kerjäämään ruokaa. Voiko noita spanielin kaikkia tekemisiä ymmärtää? Ei varmaan edes kannata vaivautua yrittämään. Mä ainakin luovutan!



sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Sikaneiti





Niin, no eikös noi aika samalta näytä? Tokossa Maisa on mitä mahtavin treenikaveri. Aksakentällä ja treenikenttien ulkopuolella voi sitten vähän olla ärsyttävä akka, eihän silloin tehdä tottelevaisuus hommia ;-)
Torstaina oltiin Essin ja Goun kanssa tokoilemassa. Maisa teki hienosti töitä. Ruutu onnistui hyvin myös ilman kosketusalustaa, ja nyt jopa mä onnistuin huutamaan tarpeeksi ajoissa, ennen haahuiluja, pysähtymiskäskyn. EVL ruutuakin kokeiltiin ja se onnistui hyvin. Vauhtia olisi voinut olla enemmän ruutuun mentäessä, mutta ensin tekniikka kuntoon, sitten vauhti :) Luoksarin pysähtymisiä otettiin tolpan kiertämisen yhteydessä ja onnistui hyvin. Ohjattua noutoa tehtiin yhdellä kapulalla onnistuneesti. 

Perjantaina oli sitten kokeenomanen treeni, johon olin valinnut liikkeestä seisomisen, noudon, luoksarin ja kaukot. Luoksaria ei muistaakseni olla ennen tehty loppuun asti kokeenomasesti kertaakaan ja kaukojakin vaan muutama kerta. Maisa nouti myös ensimmäisiä kertoja vierasta kapulaa. 
Vire oli ihan huippu Maiskilla. Lihapullat nostaa sen vireen kattoon :) 
Liikkeestä seisominen oli hyvä. Nouto meni muuten hyvin, Maisa vaan kanto kapulan laipasta ravilla mulle. Luoksari meni hyvin, stoppi olis voinu olla parempi. Loppuosan M tuli ravilla. Kaukoissa Maisalle tuli joku ihme aivokatkos. Ekat kaks vaihtoo oli hyvät, mut sitten i-m vaihdossa Maisa valui melkein metrin ryömien eteenpäin !? Ei oo sellasta koskaan tehnyt ennen. Oliskohan alustassa ollu joku haju, vai mikä.. nooh, selityksiä saa aina keksiä. Kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen ja saatiin myös hyvä arvostelu :)
Tästä on hyvä jatkaa kohti SM-kisoja, päästiin nimittäin HSKH:n joukkueeseen!!! Ripa pääsi myös äitin kanssa :) Se ois sit kesäkuussa Kuopioon !



Perjantai-iltana Essi tuli Goun kanssa meille yöks. Ripa ja G oli ihan parhaita kavereita ja Maisa joutui tyytymään sivustakatsojan rooliin vaikka oli niin mustasukkanen Ripan huomiosta. Olihan neidin pakko käydä välillä pölläyttelemässä Ripaa ja häiritsemässä poikien leikkejä. Gou oli myös Maiskin mielestä aika kamala, tulihan tuo kakara hänen taloonsa ja asteli hänen lattialla ja jopa koski hänen huonekaluihinsa. Ja sitten hänet vielä siirrettiin jäähylle kylppäriin. Jonne se jäi haukkumaan raivokkaasti. Sieltä käsin ei voinut mitään puolustaa tuolta vieraalta pyrriäiseltä, eli toisin sanoen Maisan näkökulmasta oli maailman loppu lähellä. Kyllä tuo auspaineitonen kiristeli omistajansa hermoja!

Lauantaina tytöt sai jäädä kotiin ja pojat pakattiin autoon. Auton nokka kohti Kausalan lampaita ja menoksi. Me ollaan menossa Essin ja koirien kanssa huhtikuussa työssäoppimaan Hilun luokse! Sitä jo kovasti odotellaan! Ripa pääsi käymään kolme kertaa lampailla. Gou sai tällä kertaa tyytyä vain sivustakatsojan rooliin. Kolmen kuukauden paimennuspaussi oli tehnyt Rimppasesta sähäkämmän ja rohkeemman. Enää ei paskan popsiminen tai löysäily koiraa kiinnostanut vaan nyt paimennettiin ja täydellä teholla. Ensin sylilampailla  äiti harjotteli Ripan kanssa mm. hakukaaria ja kuljetuksia ja sitten viimeinen sessio oli ei-sylilampailla. Ripalla oli kokoaika halu tuoda lampaat äitille ja se oli innokkaana tekemässä kokoajan töitä ja hakemassa uusia tehtäviä :) Hyvä siitä tulee!




Ripalla vähän väärä suunta
Lisää kuvia TÄÄLLÄ!

Tänään aamulla herätys: "Nea, Maisa lähti johonki eikä tuu takas, ku huudan, eikä koiraa näy missään. "
No ei siinä mitään ku ulkovaatteet päälle ja ulos huutelemaan koiraa, jota ei tosiaan missään näkynyt eikä kuulunut. Unenpöpperössä menin toisten pihoilla ja huutelin Maiskia. No, vihdoin löyty, kaivamasta lumihankea naapurin pihalla. Huutoihin ei reagoinut mitenkään  mutta vanha kunnon kova "perkele" auttoi. Kyllä kulki koira korvat luimussa kotipihalle mun selän takana. Varmasti oli syömässä jotain pullia tai leipiä, joita ne varikset kantelee sinne meijän ja naapurien piha-alueelle. 
Illalla sitten agimölleilelemään, jossa Ripalle oli kaksi ja Maiskille yksi startti. Sain ohjata kaikki radat :) Sama sikailu jatkui Maisan osalta. Aan kontaktin tuli läpi ja karkas omin nokkinensa putkeen, jolloin päätin, et nyt riitti ja radalta ulos. 
Ripa oli mainio! Sitä pitää vaan ohjata vielä niin tarkasti ja saattaa loppuun asti joka esteelle. Tommosella mölliradalla, jossa on vaan suoraa tuo on aika mahdoton tehtävä. Mun jalat ei pysy koiran perässä. Niinpä Ripa ohitteli esteitä, mutta sillä oli tosi hauskaa. Ratojen jälkeen, pois lähdettäessä, Rimppanen oli täysin hämmentyny: "Tässäkö tää oli !?"