Ripan treenijuttuja

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Paimentelua ja vapun viettoa

Sunnuntaina vesikoirat tulivat paimentelemaan koko päiväksi. Maisa sai toimia työkoiran virassa. Työnkuvaan kuului lampaiden otto pois ottoaitauksista, kun haluttiin vaihtaa nippua. Treeni oli Maisan kannalta hyvä. Se ei päässyt tekemään omiansa, koska oli mulla remmissä. Mä pääsin määräämään vauhdin ja suunnan. Sain sen jotenkuten hanskaan ja kunnioittamaan keppiä (vaati Maisan kohdalla pari koputusta kuonolle) ja loppujen lopuksi, kun haettiin isompaa laumaa, Maisa työskenteli hillitysti, eikä tehnyt itsemurhayrityksiä hirttäytymällä hihnaan. Tuntui jopa, että olisin voinut laskea paimenen irti. Vesikoirien lähdettyä päästiin pyörittämään lammaslaumaa pyöröaitaukseen. Tila oli edelleen liian iso. Koiralla meni heti alussa pasmat ihan sekasin. Se jotenkin kummasti panikoi. Sen on saatava juosta päin laumaa, ohjasin mä miten päin tahansa.Kun se on sen tehnyt ja mä mennyt sörkkimään kepillä väliin, änkee se väkisin mun jalkojen välistä tai hyppää naaman korkeudelle syliin. No, kun ei tuosta mitään tullut, otettiin toinen ihminen seisomaan keskelle aitausta lampaiden kanssa ja mä kiersin Maisan vierellä laumaa. Yritin vetäytyä pikkuhiljaa keskemmälle, mutten onnistunut vetäytymään kovinkaan paljoa, pakka levisi aika äkkiä. Sirryttiin tekemään samoja treenejä ottoaitaukseen. Se oli sopivan kokoinen tila treenata tätä. Onnistuttiin kiertämään laumaa vaan vasemmalle. Kokonainen kierros ottoaitauksen ympäri tuntui jo Maisan kanssa lottovoitolta. On se vaan hullu paimentaja. Mikään ei pidättele sitä :D



Täällä me vietetään vappua: metsän keskellä, pienessä kämpässä. Koirat makaa lattialla rättiväsyneinä. Maisa haisee aivan karsealta.
Käytiin tokoilemassa tänään pitkästä aikaa. Ei olla vaan yksinkertasesti keretty, eilinen yritys oli jo aika hyvä. Oltiin maneesissa yhteentoista asti ja todettiin, ettei koko hommassa enää ole järkeä, olihan siellä ihan pilkkopimeetä. Mutta tänään päästiin luvan kanssa päivätokoilemaan. Koko homma meni ihan reisille. Koiralla oli niin huono vire ettei tosikaan, eikä tarkkustreeneistä tullut mitään. En edes halua ajatella tulevaa koetta.
Päivisin ollaan haravoitu ja siivottu pihaa. Koirat on riekkunu ympärillä. Eilen pääsin keikkumaan hevosen selässä (en ole koskaan ennen ratsastanut ilman taluttajaa). Viiden minuutin keikkumisen takia jalat on huutanu koko päivän hoosiannaa. Tänään pääsin keikkumaan traktorin rattiin. Kuskasin roskia kokkoon. Enkä edes onnistunut saamaan pahemmin vahinkoa aikaan. Pieni kuoppa pihassa tuskin on niin vakavaa :D

Ilmottiin Maisa ja Ripa meijän seuran agileirille joka on 3.-5.8.

Lisäsin GALLERIAAN Kausalakuvia pienistä metsänpeikkopaimenista :)

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kauhun hetket

Huhhuh mikä ilta! Lähettiin koirien kanssa iltalenkille. Mukaan tuli Maisan ja Goun lisäksi kolme muuta eläinparkin asukasta (= kolme aussia). Lähellä menee neljä junaraidetta, jossa on melkosen vilkas liikenne. Eipä ne koirat ole sinne yrittäneet mennä. Sanottiin vielä, ettei nämä vieraatkaan aussiet raiteille mene, mutta niin sanottiin myös ettei hevoset pure tai potki, ja kyllä yksi on purrut, joten kyllä yksi näistä ausseistakin voi tehdä poikkeuksen sääntöön. Yhtäkkiä Essi huomaa vaan kahden koiran juoksevan lähellä raiteita. En missään vaiheessa kerennyt nähdä vilaustakaan punaturkkisesta tytöstäni. Maisa oli lähtenyt retkelle 12-vuotiaan mummoaussien kanssa. Paniikissa jätin Essin pitelemään Gouta ja kahta muuta aussieta ja sinkosin raiteille. Ei siinä paljoo tultu ajateltua, että mitä tekee. Kunhan vain edes näkisi vilauksen koirasta. En tiedä miten, mutta jotenkin ihmeen kaupalla löysin itseni raiteiden toiselta puolelta pitelemässä kahta koiraa niskanahasta. Loppu hyvin kaikki hyvin. En tiedä ketä kiittää siitä, että ollaan kaikki vielä elossa!


Muuten tänään on ollu kiva päivä. Eilisen ahkeroinnin (= reilu neljän tunnin haravointi) jälkeen pieni laiskottelupäivä tuntu ihan ansaitulta. Koiratkin sai herkutella hevosen kavion palasilla, kun kerta kengittäjä kävi. Ja Maisa sai auttaa yhden karanneen jästipäälampaan viennissä aitaukseen. Ei edes jaksettu tänään tokoilla. Eilen kyllä tokoiltiin ja ikävä sanoa, että meni aika huonosti. Pelottavinta tässä on se, että Maisa tuli ilmottua 19.5. olevaan tokokokeeseen Helsinkiin, APUA! Huomenna ehkä otetaan itseämme niskasta kiinni ja jatketaan maneesitokoiluja!


Maisan ja Ripan viralliset lonkka- ja kyynärkuvat tuli. Maisan lonkat edelleen C/B ja kyynäreet 0/0. Ripan lonkat B/B ja kynäreet 0/0, polvet 0/0. Tuloksiin ollaan erittäin tyytyväisiä :)



maanantai 23. huhtikuuta 2012

Bääbää, kvaakkvaak ja kukkokiekuu

Ei voi todellakaan sanoa että täällä olisi tylsää. Puuhaa rittää ja tehty on jos jonkinmoista hommaa. Maisa pyörii mukana apulaisen virassa (=jaloissa pyörijä) aina silloin kun on mahdollista. Illalla koira on vähintäänkin yhtä väsynyt kun minä.

Menoa ja meininkiä, vauhti hiipuu vasta kun päästään sisälle

Lauantaina oltiin paimentamassa. Ansaitsihan se Maisa nyt vielä yhden tilaisuuden. 'Paimennus' ei yhtään näyttänyt siltä, miltä olisi pitänyt. Minä olin maalivahti maila kädessä (paimennuskeppi) ja Maisa oli tuhatta ja sataa päin sinkoava kiekko, joka tähtäsi maalivahdin jalkojen välistä maaliin, jotta saisi maalissa olevat lampaat hajaantumaan ja jahdata niitä. En todella tiedä, mitä tuon töpöhännän päässä liikkuu, mutta jokatapauksessa sen suunnitelma oli ihan eri planeetalta kun mun, ja enhän mä mitään mahtanut jos se päin juoksi. Keppiä se ei kunnioittanut lainkaan. Positiivista kuitenkin on, etten saanut hermoromahdusta, ei edes ollut lähelläkään - päinvastoin mua vaan huvitti koko tilanne ja ohjasin holtitonta koiraa hymyissä suin. 
Toista sessiota ei edes yritetty ottaa, ehkä sitten pyöröaitauksessa uudemman kerran.
Lampaat vaihtuivat ankkoihin ja Maisa pääsi kokeilemaan myös niitä. Alkuun paimen kiskoi ihan hulluna remmin päässä, enkä todella uskaltanut päästää sitä vapaaksi. Lopulta Maisa menetti mielenkiinnon koko hommaan.

Tokoiltu on ahkerasti. Eiliset tokoilut meni vähän niin ja näin. Jostain kaukaa kuului paukahduksia ja paukkuarka aussie menetti toimintakykynsä. Kesti hetken ennenkuin sain edes koiran kontaktiin saati sitten lopettamaan hullun tärinän, kuolaamisen ja ylettömän läähätyksen.
EVL ruutu ja pieni pätkä seuruuta. Seuruu aikas kamalaa, huomaa, ettei Maisa keskity kympillä ja vilkuilee ympärilleen.


Tänään tokoilut onnistu koiralta erittäin hyvin, se teki just niinkuin mä sanoin ja oli just niin pihalla kun minäkin käskyjeni kanssa. Voi päätellä treenien olleen siis katastrofaaliset. Oppi meni perille: Älä mene tokoilemaan jos olet väsynyt ja keskittymiskyky nollassa.


Lisäksi ollaan mm. keritty lampaita:

Huom. hyvin ergonominen työasento
(c) Essi
Hoidettu ja ruokittu itseppäisiä vuohia...

ihania ankkoja...

kiekuvia kukkoja...


vauhdikkaita lampaita...


ja heppoja :)

putsattu pyöröaitausta, lenkkeilty koirien kanssa, haravoitu pihaa, harjailtu koiria ja siivottu karsinoita.

Meijän eteiseen muutti myös kissaemo ja sen 3 pentua, jotka on nyt n. 4 viikkoa. Tehtävänä ois kesyttää siis kisupentuja, en paa vastaan :)

Viime tekstissä kerroin kissan hermostuneen Maisaan, tällä kertaa vuohi kävi kimppuun. Mitäs meni ärsyttämään. Vuohi kalautti pään Maisan päähän - kovempi pää oli tällä kertaa vuohella. Koira inahti, mutta eipähän mennyt enää uudelleen härnäämään.

Ainiin päästiin Maisan kanssa tokoryhmään!!! Treenit alkaa 12.6. 



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tallikoirien elämää

Koirat sinkoilevat nenät kiinni maassa hajujen perässä. Aurinko on laskemassa. Pelloilla on vielä lunta. Keskellä peltoa on kaksi joutsenta ja outoa ääntä pitäviä pienempiä lintuja. Joutsenet alkavat räpiköidä ja pian ne liitävät ilmassa. Junan ääni hukuttaa lopulta joutsenten kauniin laulun. Koirat leikkivät isolla pellolla - nauttivat. Kohta alkaa sataa rakeita.
---

Maalaiselämä on lähtenyt hyvin käyntiin. Koirat on iltasin ihan puhki, vaikkei ne vielä ole kauheesti hommissa mukana pyöriny, mutta ehkä se ruokapöydällä seisoskelu ja ikkunasta tähyily saa energiatasot nollille, ku minä ja Essi puuhastellaan pihalla. Täytyyhän koirien meitä tarkkailla ja ihan ite ovat keksineet että parhaiten näkee ku seisoo ruokapöydällä.
Tänä aamuna koirat pääs kuitenki mukaan siivooman hevosten karsinat. Hienosti käyttäytyviä tallikoiria olivat, näin ensikertalaisiksi :)

Eilenkin pyörittiin hetki koirien kanssa tallissa. Kun tyhmänrohkea aussieni liiaksi innostui ahdistamaan kissaa nurkkaan, sai se hienon litsarin poskeensa kera kynsien. Tais vähän tuntua, kun inahti ja perääntyi. Silti kuitenkin sain lopulta käskeä jästin pois ärsyttämästä kissoja, koska neiti oli vahvasti sitä mieltä kuitenkin, ettei yksi läpsäisy tee kissasta vaarallista.

Eilen käytiin taas tekemässä pienet maneesitokoilut. Ruudun loppuosatreeni onnistui hyvin. Seuraaminen oli suht ok ja maahanmenot hyviä kiertoleikin yhteydessä. Nouto oli vähän ongelmallinen. Maaneesissa kun ei oikeen nakkeja voi maahan viskoa.

Tänään kerittiin lammas. Paimenet vinkui ja haukkui oven takana. Ehkä nekin ois halunnu osallistua (?)
Yllätys ehkä, käytiin me tänäänkin tokoilemassa. Maisan kanssa muutamia luoksetuloja lyhyellä matkalla, se alkaa edistymään! Liikkeestä maahanmenoja treenattiin myös, ne onnistui kanssa ihan kivasti. Tein myös kaukoja häiriöllä, jotka lopuksi muuttui onnettomaksi sähläykseksi, kun sekotin seisomisen mukaan. Lopuksi tehtiin myös paikkaistuminen.

Huomenna varmasti taas tehdään tallityöt, keritään lampaita, tokoillaan ja nautitaan maalaiselämästä :)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kausalassa!

Täällä ollaan. Eläinten, mudan ja muun mukavan keskellä. Laukkumäärästä päätellen joku voisi luulla, että ollaan täällä puol vuotta. Asustellaan omassa pienessä tallin yhteydessä olevassa kämpässä. Maisakin pikkuhiljaa alkaa tottumaan siihen ajatukseen, että joutuu jakamaan huoneen, huonekalut ja tavarat Goun kanssa eikä tarvii kokoaika kulkea huulet kurtussa ja esitellä valkosta hammasrivistöä.. puhumattakaan siitä mulkoilusta.
Maisa on tajunnut jättää hyvin rauhaan ankat, hevoset ja muut mukana pyörivät elukat. Pari kertaa se on hevosaitauksessa käynyt, mutta on tuumannut, että ne heposet on sen verran isoja, että niitä on parempi varoa. 

Täytyihän hienoa maaneesia käydä kokeilemassa tänään tokokenttänä ja hyvin toimi. Eikä edes häirinnyt hevosten ja lampaiden hajut maassa. Maisa itseasiassa oli todella hyvässä vireessä ja onnistui tekemään muutaman loistavan EVL ruudunkin. Lisäksi treenattiin seuraamisen käännöksiä (täykkäriä pyörimällä) ja nopeuden muutoksia, maahanmenoa kiertoleikin yhteydessä ja ohjattua noutoa (joka onnistui vähän vähemmän loistavasti).

Varmaan tuun useesti nyt päivittelemään maalaiskuulumisia, kuvia satelee myös varmasti (ja toivottavasti) paljon :)

Sunnuntaina oli aksatreenit, mun ja Maisan vika hallitreeni :( Kenttä oli jälleen ainoastaan Maisan ja Ripan käytössä. Meillä oli omakin ratapiirros suunniteltuna, mutta kerran toinen rata oli jo valmiina kera numerolappujen, hyödynsimme sitä. 
Ripalla oli alussa vähän huonovireistä toimintaa, ja se olisi halunnut mennä vaan oman pään mukaan, mutta kunnon tauko palautti pojan keskittymisen.
Maisa teki kivasti hommia. Ensimmäinen puomi oli hidas, jonka jälkeen pari puomitreeniä, jonka jälkeen koira karkasi kokoajan kaikille näkemilleen kontaktiesteille. 

Video, jossa Maisa pysyy hanskassa just ja just mun kovien huutojen avulla : D


Päivitin muuten koirien kuvaukset vähän laajemmiksi MaisaTellu ja Ripa

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Korrien koulutuspäivä

Nyt lähiaikoina on tullut neuvoja ja vinkkejä Maisan ja mun ongelmaliikkeisiin enemmän melkeenpä kun vastaanottamaan pystyn. Joten ennenkun nyt pääsen unohtamaan puolet, on ne hyvä laittaa tänne. Seuraa siis enenmmän kun tarpeeksi treenilöpinää :)

Nouto:
Ongelma: Hidas palautusvauhti
Vinkkejä:
1. Kahden kapulan leikki. Kokeenomanen alku. Kun on ottanut kapulan suuhun, heitän toisen oman selän taakse.
>>>Perjantaiaamuna kokeiltiin. Maisa juoksi ensimmäinen kapula suussa toisen luokse ja oli vähän hämillään, että mitä pitää tuoda, mutta vauhti oli ok. Toisto oli samanlainen.
2. Palkan heitto taakse. Kokeenomanen alku. Kun on ottanut kapulan suuhun, vapautus ja namin heitto taakse oman selän taakse. Heittoliike näkyvä, pikkuhiljaa häivytetään.
>>>Perjantaiaamuna kokeiltiin. Vauhti oli tosi hyvä. Tiputti kapulan mun viereen. Illalla treeneissä ei ihan tajunnut, että nami lensi-> REILU heittoliike.
3. Karkuun juokseminen. Kokeenomanen alku. Kun tarttuu kapulaan, lähden juoksemaan toiseen suuntaan ja kun saa kiinni, kehu.
4. Loppuosan vahvistamista, ongelmakohdan erottaminen. Jätän koiran kapula suussa paikoilleen ja menen itse vähän matkan päähän. Noutokäsky ja namin heitto taakse.
>>> Perjantai-iltana kokeiltiin. Jäi hyvin ja vauhti oli hyvä.
5. Kiertämisleikin ja temppuratojen yhdistäminen noutoon.
- Hetsaamalla ja ylipitkiä noutoja tekemällä vauhti ja into kapulalle kasvaa ja myös tuo palautusvauhtia lisää.
- Ei montaa toistoa per treeni, ei montaa treeniä per viikko. Alla voi olla pieni paasto.
- Itse mahdollisimman kokeenomanen ja passiivinen, helposti häivytettäviä apuja.

Liikkeestä maahanmeno:
Ongelma: Menee hiipien ja hitaasti maahan.
Vinkkejä:
1. Käskysanan vaihto.
>>> Ei montaa kertaa olla kokeiltu. Pari kertaa tehtiin ja jäi seisomaan.
2. Ensin käsky, jota seuraa n. 1,5-2 sekunnin jälkeen hiljainen käsiapu. Alkaa pikkuhiljaa ennakoimaan käskystä käsiapua.
>>> Alotettiin harjottelu tänään ja hyvin meni.
3. Kiertoleikin yhdistäminen. Jätetään ensin koira maahan, selän takana kierrettävä kohde. Annetaan kiertokäsky. Yhdistetään liike kiertämiseen. Kokeenomainen alku, kohde selän takana. Käsiavulla maahan, jonka jälkeen kierrä-käsky, jota seuraa palkka. Kohde voi olla myös esim. agilityputki tmv.
>>> Kokeiltiin tänään ja Maisa näytti innostuvan kovasti leikistä. Tajusi idean ja maahanmenot oli nopeita.
- Kokeilin tänään myös kokeenomasesti. Alla oli muutama käsiavulla tehty nopea maahanmeno. Oli suht hyvä, parempi.
- Huonojen maahanmenojen keskeytys ennenkun koira on maassa innostavalla palautteella, joka saa koiran yrittämään paremmin, ei lannista. Keskeytysten minimointi ja onnistumisien maksimointi.

Seuraamisen täyskäännös:
Ongelma: Tein ennen täyskäännöksen vasemmalle (koira kiersi selän takaa), mutta se oli epäselvä koiralle. Milloin tulee vasemmalle käännös ja milloin täykkäri. Nyt ollaan harjoteltu täyskäännöstä oikeelle ja koiran kaarros on melko laaja.
Vinkkejä:
1. Liike seis heti täyskäännöksen jälkeen.
>>> Muutamia kertoja ollaan kokeiltu. Perusasento on ollut väljä, mutta Maisa on hyvin tajunnut korjata sen.
2. Palkkausta oikeesta kädestä.
>>> Vaatii paljon toistoja, muutamia kertoja ollaan tehty.
3. Pyörimisleikki. Nami valmiina oikeessa kädessä. Ennen kuin täyskäännös on valmis ja ennenkun koira on kerennyt ottaa sivuttaisetäisyyttä, vedetään se namilla kiinni jalkaan ja pyöritään pientä ympyrää oikeelle. Koira jahtaa namia jalassa kiinni, jonka jälkeen nami heitetään koiralle oikeelle. Myöhemmin voi seuruuttaa 2 täyskäännöstä hetiperään (jolloin ohjaajan suunta jatkuu samaan suntaan).
>>> Tänään kokeiltiin ja Maisa innostui paljon. Tuli ihan kiinni jalkaan ja jahtasi innokkaasti.
- Täyskäännöksen voi tehdä ihan rauhassa. Ei tarvitse tehdä samalla vauhdilla, kun suoran pätkän seuraamista.

Luoksetulo:
Ongelma: Lähtee laukalla, pudottaa raviin. Ongelma tullut stoppejen myötä. Hitaus johtuu varmasti myös valmistautumisesta perusasentoon tuloon.
Vinkkejä:
1. Karkuun juokseminen. Kokeenomanen alku. Kutsun jälkeen, lähden juoksemaan toiseen suuntaan ja kun koira saa kiinni, kehu.
>>> Treenattu paljon lyhyillä matkoilla, treeneissä ja lenkeillä. Edistystä alkaa tapahtumaan. Ottaa jo muutaman laukka askeleen vaikken heti käänny.
2. Hetsaamalla.
>>> Maisa ei hetsaannu paljoa. Ongelma nimenomaan lyhyillä matkoilla, joten treenataan niitä.
3. Yllätyksien tekeminen. Kokeenomanen alku. Kun kävellään koiran luolta pois, yhtäkkiä kutsutaan ja lähdetään juoksemaan. -> Koira odottaa intensiivisesti käskyä ja keskittyy ohjaajaan, ja lähtee myös innokkaammin tulemaan.
>>> Ei olla vielä kokeiltu.
- Stopit erotetaan luoksetulosta (niitä treenataan esim. kiertämisleikin yhteydessä), otetaan pelkkiä läpijuoksuja lyhyillä matkoilla.
- Ei montaa toistoa per treeni, ettei koira väsy.

Ylempien luokkien liikkeitä, joita kokeilin tänään Korrien koulutuksessa:

1. Ohjattu nouto. Ensimmäistä kertaa tehtiin ohjatun noudon noutokapulalla, eikä Maisa näyttänyt vierastavan sitä. Kokeenomasesti tehtiin (yhdellä kapulalla). Liikkuri vei kapulan oikeelle puolelle. Parilla ekalla toistolla Maisa meni hyvin merkille, muttei tajunnut hakea kapulaa. Jouduin auttamaan paljon. Seuraavalla toistolla juoksi suoraan kapulalle. Laitettiin kaksi agilitymuurin palikkaa (kohdetta) ikäänkuin 'vääriksi' kapuloiksi. Maisa huomasi ne ja vähän hämmentyi, toi kuitenkin kapulan. Jouduin antamaan reilun käsi- ja liikeavun kapulan puoleiseen suuntaan. Vasemmalle puolelle tehtäessä yksi tosi hyvä toisto, jolloin siirryin pari askelta lähtöpaikasta vasemmalle, kun koira oli merkillä.
> Pikkuhiljaa kohde myös kapulan kohdalle.
> Otetaan reunimmaiset kohteet pois ja molemmille puolille kapulat.
> Lopulta myös keskimmäinen kohde pois ja kapula tilalle
- Muista treenata molempia puolia tasapuolisesti.
- Muista virittelysana (koira katsoo mihin liikkuri vie kapulat)

2. Tunnari. Ei olla tehty, kun yhden kapulan etsimistä joskus ajat sitten.
Kokeenomanen alku. Käännyin ja vein kapulan n. 10 metrin päähän. Piilotin sen hiekkaan. Tein ympärille myös omahajuisia reikiä hiekkaan. Palasin koiran viereen selkä kapuloihin päin, käännyin ja annoin käskyn. Hyvin keskittyi haistelemaan ja löysin oman. Toi hyvin. Pari toistoa tehtiin, niin että liikkuri vei oman hiekkaan piiloon. Ei ongelmia. Viimeisellä toistolla vieras kapulakasa sivussa, jonka Maisa huomasi, muttei ollut menossakaan sinne, vaan haki oman. Pureskeli kuitenkin takasin tuodessaan kapulaa (ehkä epävarmuutta). Muista vapautus heti, kun kapula nousee maasta. Pikkuhiljaa vierasta kasaa lähemmäs, ja viimein oma kapula on vieraiden kapuloiden keskellä. Saatiin myös vinkkejä opettaa tunnari toisella tekniikalla, jonka laitan harkintaan :)

Muita juttuja joita tuli esille Korrien koulutuksessa tänään:

1. Noutokapulan luovuttaminen:
Jos koira on liian halukas luovuttamaan kapulaa, voi sen lähettää kiertämään kohdetta, ennenkun kapulan ottaa koiralta pois. Koira tuo kapulan sivulle, jonka jälkeen odottaa vaan kiertämiskäskyä, josta vasta saa palkan. Satunnaisesti kapula otetaan koiralta, ennen kiertämistä.
2. Varastamisongelmat noutokapulalle:
Anna koiran lähteä, jos se varastaa, älä kiellä. Pysymisharjoitusta voi tehdä esim. kiertämällä koira ennen kapulalle lähetystä. Koira odottaa heiton jälkeen ensin, että ohjaaja kiertää koiran, jonka jälkeen saa vasta juosta kapulalle.
3. Luoksetulon pysäytys. :
Jätetään koira kierrettävän kohteen eteen, kutsutaan. Pysähtymiskäskyn jälkeen laitetaan kiertämään kohde, jonka jälkeen seuraa palkka.
4. Muista treenata joka ikistä tilannetta, joka tulee kokeessa vastaan, esim. kehäänmeno, siirtymiset liikkeiden välillä, liikkurin läsnäolo, tuomarin kättely/loppulöpinöiden kuuntelu jne.

Olihan niitä paljon muitakin juttuja, joita tuli esille, mutta kaikkea ei voi mitenkään muistaa. Ehkä niitä sitten kirjottelen tänne kun pikkuhiljaa mieleen palaa. Seuraavana koulutuspäivänä otan kyllä muistiinpanovälineet mukaan :)

Nyt on treenimotivaatio huipussaan. Varmasti treenataan näitä juttuja Kausalassa lampaiden, ankkojen, kukkojen, heppojen.... keskellä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Harrastelua ja läpivalaisua

Perjantai-illan tokoilut onnistui ihan huippuhyvin. Tehtiin kolme liikettä kokeenomasesti ja harjoteltiin liikkeiden välissä siirtymistä. Tein Maiskin kanssa ALO luoksarin, seuraamisen ja hypyn. Luoksari oli ok, vähän se hidasti ennen sivulle tuloa. Seuraaminen on hyvää, se ehkä oli vähän väljää johtuen treenitaskusta (treenaan yleensä treeniliivissä) ja yksi täykkäri oli väljä. Hyppyä tein muutaman kerran ennen treenejä kosketusalustalla, toistoja oli kuitenkin sen verran vähän alla, että Maisa hyppäsi sivuun ja taisi istuakin vasta kaksoiskäskyllä, helpotin takasintulokulmaa. Lopuksi otin vielä n. 5 toistoa kosketusalustalla, ja onnistui tosi hyvin. Maassa ja seisomassa pysymistä harjoteltiin erilaisten häiriöiden avulla. Maisa pysyi liikumattomana vaikka palloja ja patukoita lensi yli ja ali, sivusta ja takaa :)
Lopuksi vielä paikkamakuu. Kävin muutaman kerran piilossa ja hyvin meni :)
Ripakin tokoili onnistuneesti.

Lauantaina levättiin, että sunnuntaina jaksettais taas painaa kahdet treenit.
Piiitkästä aikaa hakumetsään. Ennen lumien tuloja, joskus syksyllä, ollaan viimeksi käyty hakuilemassa. Mietinkin jo matkalla, että onkohan koirat jo unohtaneet koko hakuilun. Äiti oli sitä mieltä, että kyllä se Maisa nyt ainakin muistaa ja ehkä se Ripakin kun vähän kaivelee, mutta voi olla että Tepa ei enää muista. Toisinpa kävi. Vanhimmalla paras muisti :D
Maisa oli ihan hakoteillä aluksi. Joku haju veti sitä täysin väärään suuntaan, jonka takia se juoksi keskilinjan toiselle puolelle. Lopulta kuitenkin oikeat ukot löytyi. Vähän sai herätellä. Ripa heräsi pienemmällä herättelyllä, mutta oli kuitenkin sekin hakoteillä aluksi. Spanieli oli täynnä riemua. Ilme oli kyllä näkemisen arvonen, kun se kotona tajusi pääsevänsä mukaan. Eihän tuo spanieli ole koko talvena päässyt harrastelemaan. Ei mennyt nyt jälkiä pitkin vaan haki ilmavainulla myös pidemmältä! Huippupieni! :)

Illalla hallille vielä aksaamaan. Nyt oli koko kenttä vaan Ripan ja Maiskin käytössä. Tehtiin pientä rataa, johon mahtui jos jonkinmoista vääntöä :)

Tässä koosteet treeneistä (kamera oli aidan päällä kuvaamassa eikä kaikki mahtunut kuvaan)



Voisin laittaa vaikka teipin suuni eteen. No, ainakin kehuin Maisaa :P
Ripan aksavideosta äänet on otettu pois, siinäkin varmaan suurimmassa äänessä oli mun suu...

Eilen oli SM-joukkueen treenit. Maisa teki seuruuta, luoksarin läpijuoksuna ja kaukot. Äiti lähti samalla hakemaan Ripaa autosta kun mentiin kehään ja Maisa näytti pahasti häiriintyvän, kun lauman jäsen katosi. Seuraaminen oli kaikin puolin huonoa. Maiski kovasti haisteli ilmaa ja kun huomasi tutun hajun puuttuvan, alkoi se kuikuilla, että mihinkä se mamma katos. Luoksetulossa Maisa tiputti lopussa raviin, jonka takia tehtiin uudestaan hetsaamalla. Koita siinä nyt hetsata tuota koiraa, kun se istua möllöttää paikallaan ja heiluu mukana, kun joku sitä koittaa hetsata. Ajattelee varmaan: "Mitä sä siinä mua tukistat ja ravistat ja kiljut vieressä, että kohta pääsen juoksemaan kovaa?! Kyllä minä lähden, kun minua kutsutaan!" Eikä muuten varmana lähde hetsaamisesta täysiä mun luo heti vaan ku pääsee irti, vaan nätisti odottaa käskyä ja sitten lähtee ehkä asteen kovemmalla temmolla. Luoksetuloa aletaan treenimään aktiivisesti lyhyillä matkoilla.
Kaukoissa vireongelma näkyi myös. Ekat vaihdot oli hyviä, mutta viimesellä vaihdolla Maisa meni makaamaan sen paikkamakuuasentoon. Toistolla kuitenkin hyvä.
Ripan suorituksia en sen kummemmin katsellut. Vähän huonossa vireessä oli sekin kuulema. Rimppanen jatkoi näiden tokoilujen jälkeen vielä hallille tokon tehistreeneihin , joissa koira toimi kuulema paljon paremmin.

En jaksanut kuvia erikseen galleriaan ladata, joten nyt tänne kuvia vähän reilummin tällä kertaa :)



Että tämmöstä. Ripalle ei enää riitä kadulta/pusikoista löytyneet kaljatölkit. Nyt havitellaan jo lammesta väkevämpiä!



Silmät kierossa ja keppi suussa! Eiku menoks!

Tältä näyttää aito australialainen paini! Mustavalkoinen tuomari on jäänyt kuvan ulkopuolelle.

Ripa löysi hienon aarteen

Hurja minibortsu vaanii lampaitaan (= Maisan persvillat)

Tänään oli jännät paikat, kun suuntana oli Mevet ja läpivalaisu. Onneksi tuli kuitenkin parempia kuin hyviä uutisia! Ripalla selkä ja silmät terveet, lonkat ja kyynärät priimaa! Maisalla otettiin uusintakuvat lonkista ja kyynäristä. Kuvaavan lääkärin mielestä lonkat oli puhtaat (jopa A/A), saa nähdä minä tulee takasin. Kyynärätkin puhtaat (0/0). Selkäkuvat päätettiin uusia varmuuden vuoksi Maisan veljellä löydetyn rakenteellisen muutoksen takia. Onneksi selässä ei kuitenkaan ollut mitään muutosta ja kaikki näytti olevan ok. :) Ei voi muutakun hymyillä ja jäädä odottelemaan Kennelliiton lausuntoa.

Jottei päivitys jäisi ihan Telluttomaksi, niin pitäähän siitäkin pari sanaa sanoa!
Spanielin tapaan ahneus sai hyväkäytöksisestä (ainakin toisinaan) minipossusta yliotteen viime viikolla. Se oli päivän aikana huitassut tassulla alas ison sipsikulhon olkkarin pöydältä. Pistänyt tietenkin kaiken naamariinsa! Hyvä Tellu!
Maanantaina trimmasin Tepan naaman ensimmäistä kertaa koneella. Ihan siisti siitä tuli, kun ei tarkkaan katso. Päälaella on hieno epätasaisuusviiva. Kyllästyin tehottomaan trimmeriin ja leikkasin ohareilla. Ihan ite keksin leikata poikittain vaakasuoraan! Voi jestas, koloja on myös siellä täällä. Mutta lohdutukseksi Tellulle voi sanoa: "Olet sä näyttänyt joskus pahemmaltakin!"

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Koulun loppua ja loman alkua

Vihdoinkin!!! Ei koulunpenkille puoleen vuoteen. Ens viikko lomaa, jonka jälkeen Kausalaan neljäksi viikoksi. Sitten viideksi viikoksi eläinlääkäriasema Kauriiseen työssäoppimaan, jonka jälkeen onkin kesäloma. Kesäloman jälkeen taas 10 viikkoa työssäoppimista! Täytyy kyllä sanoa, että hiukan oli haikeeta eilen pakata kaikki tavarat asuntolan huoneesta ja lopuksi katsoa täysin tyhjää huonetta, lukuunottamatta tietysti sitä suunnatonta tavaravuorta joka lojui keskellä lattiaa. Huh, miten sitä olikin kertynyt niin paljon sinne?!

Viime sunnuntain aksatreenit oli aika kaaoottiset. Kaaos alkoi jo kotoolta, kun lenkin jälkeen tajuttiin kellon olevan jo 17.40 (treenit alko 18). Meidänhän _piti_ mennä nyt ajoissa sinne rakentamaan rataa yms. No joo, sitten kiireessä pakkaamaan treenikamat ja yhtä kiireessä hallille rakentamaan rataa, josta siitäkään ei meinannut tulla mitään. Aina oli joku hyppy väärässä kulmassa. Treeniaikaa ei siis loppujen lopuksi jäänyt paljoa. Meitä oli paikalla Ripan ja Maiskin lisäksi Nada-mali ja Sissi-sprinkku. Treenit oli tosi huonosti suunniteltu ja kaikki koiratkin innostu huutamaan kentän laidalla. Kontakteja ei tällä kertaa Maisan kanssa otettu. Tehtiin pientä pyöritystä hyppyesteillä ja lopuksi muutama eteenlähetys. Maisa luki mua niin hyvin, että meni kokoaika väärin, koska en osannut ohajata sitä. Ajotuksen kanssa oli isoja ongelmia ja vastasta kättä ois voinut käyttää paremmin. Ripa treenas vähän omiaan, eikä pysynyt oikeen hanskassa. Se teki laajoja kaarroksia.

Maisan treenivideo:

Ripan treenivideo:


Viikolla otettiin tokoa lenkin yhteydessä. Tehtiin paljon maahanmenoja käsiavulla. Hmm, ehkä me joskus edetään siinäkin. Sisällä ollaan tehty paljon kaukoja. Opeteltu suurimmaksi osaksi s-i ja s-m vaihtoja. S-i vaihto sujuu jo melko vähäisillä käsiavuilla. Se on siis edennyt hurjasti imutuksesta. Samoin s-m vaihto alkaa sujua kokoajan paremmin :)

Tänään oli ekat SM- joukkueen treenit. Sää ei ollut mistään parhaimmasta päästä. Eikä ollut myöskään Hakunilan urheilupuiston kenttä, joten päädyttiin Ojankoon treenimään. Paikkamakuita ei otettu. Maisa oli ihan kuutamolla, ja räntäsade ei ainakaan parantanut asiaa. Maisan vahvin liike - liikkeestä seisominenkin - meni ihan reisille. Koira valui pari askelta. Tehtiin ALO luoksari hetsaamalla, joka oli ok. Noutoa tehtiin eri tavoilla, joilla voisi saada palautusvauhtia lisää. Vinkkejä saatiin, eli eikun treenaamaan!
 Ripa ei myöskään ollut parhaimmassa vireessä. Illalla ois vielä ohjatut treenit. Ehkä koirat on silloin parempia, hope so!

Haettiin Maisan kanssa ohjattuun tokoryhmään (14 kertaa), joka alkaa kesäkuussa :) nyt vaan toivomaan, että päästäis sinne.

Rapsuttelu on vähentynyt huomattavasti. Paljon ne täiden puremajäljet näyttikin Maisaa vaivaavan.

Lopuksi vielä tenavat näyttää miten otetaan rennosti:

Todellinen älykkö
(joka todellakin edustaa asennollaan. Tässä, jos missä, menee nenu lyttyyn)

Epäsiisti nuorimies
(joka taas kerran on niin edustava ilme kasvoillaan. Ei riemulla rajaa, kun on päästänsä vajaa)

Kärttyinen tyttö
(joka kyllä näyttää maailman söpöimmältä nallelta, mutta ulkonäkö pettä.. PAHASTI)