Ripan treenijuttuja

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Edistystä ilman treeniä

Asia, johon vain tarpeeksi itsetietoinen, itsenäinen, viisas ja rauhallinen koira kykenee - olemaan treenaamatta parempi. Sellainen on punainen töpöhäntäni. Ennen koetta viime hetken tunnarikuuri, jottei kapula tulisi tulitikkuna mulle kokeessa ja jotta palautus olisi parempi. Sellaisen tunnarin haluaisin Maisalle, millainen se oli ennenkuin se hajosi, sellainen, mihin tiedän Maisan kykenevän, minkä tiedän voivani vaatia. En tiedä, miksi se silloin hajosi. Yksi kerta, kun Maisa ensimmäistä kertaa onnistui tuomaan väärän, hajotti koko liikkeen. Olinkohan mä liian hämilläni tilanteesta tuolloin ja ruokin sillä tavalla Maisan niin epävarmaksi. En tiedä. Viikon varmuudenkeräys -kuuri ei kuitenkaan tuottanut juuri tulosta.

Lauantaina oli koe. Tuomarina Marko Puranen. Oikeudenmukainen tuomari, joka ei antanunt ilmaiseksi, muttei ottanut turhasta. Yksilöliikkeet oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa hyppynouto, ruutu, kaukot ja liikkeestä istuminen. Toisessa osassa seuraaminen, luoksetulo, tunnari ja metallinouto. Meille tällainen pätkitty kokonaisuus sopi vallan hyvin.
Paikkamakuu: 8
Maisa ei ole koskaan ennakoinut perusasentoa. Nousi seisomaan jo, kun kävelin kohti. Piilosta matkalla koiran luokse mietin edelleen annanko 'sivu' käskyn vai 'touch' käskyn (jolla Maisa on noussut ripeästi tökkäämään kuonolla mun kättä). Eipä tarvinnut antaa kumpaakaan, Maisa ratkaisi tilanteen mun puolesta.
Seuraaminen: 8
Se oli niin iloinen. Edisti - ehkä ensimmäistä kertaa koskaan kokeessa. Jätti muutamia perusasentoja istumatta, mikä onkin meidän koeongelma (ei esiinny treeneissä).
Istuminen: 9
Luoksetulo: 8
Ihan Maisamainen. Hyvä stoppi oli ja se laukkasi koko matkan!
Ruutu: 8,5
Hyvä ruutu. Seuraamisessa jätti taas loppuperusasennon istumatta.
Hyppynouto: 8
Se tais vähän leikkiä kapulalla ja nousi seisomaan, kun otin kapulan siltä pois. Sekin ihan uusi juttu, Maisan keksimä.
Metallinouto: 0
Ensimmäistä kertaa nollasi suht helpon liikkeen. Sitä vaan ällötti vietävästi se kapula. Nosti hitaasti ja lähti ravilla mua kohti alaleuallaan kapulaa kannatellen. Kapula valahti kesken matkaa vinoon ja veti Maisan pään mukanaan. Ravasi hetken pää vinossa ja noin metrin päässä musta pysähtyi ja sylkäsi kapulan ulos. Katsoi mua "kiltti, kiltti, en haluu enää kantaa tota" -ilmeellä, jolloin annoin uuden käskyn. Palautus eteen sivuttain - mielenkiintonen keksintö Maikilta.
Tunnari: 6
Tässä näkyi se epävarmuus. Nosti kyllä heti oman, mutta pureskeli melkosesti ja sylkäsi mun eteen sen, nosti kuitenkin ilman lisäkäskyä.
Kaukot: 8
Liikkui s-i vaihdossa ja yhteen vaihtoon kaksoiskäsky.
Kok.vaikutus: 8
Pisteitä kertyi yhteensä 237 eli 2-tulos ja sillä päästiin sijalle 2/10 :)
Jos tuomari sanoo Maisalla olleen liikaa innokkuutta joissain liikkeissä, niin siitä voi aika hyvin kuvitella sen yleisilmeen kehässä. Tuolla kommentilla jaksan hymyillä seuraavaan kokeeseen saakka.
Maisa oli koko suorituksen ajan hyvin mukana ja palkkautui loistavasti kehuista. Jos sillä olisi häntä, olen varma, että se olisi heilunut koko suorituksen ajan, sen näki Maisan nauravasta ilmeestä :)
Kotiin päästyäni aloin katsella jo seuraavia kokeita. Hiukan olin itse eksyksissä kehässä, selvästi kisarutiini puuttui. Ajomatkalla kohti hallia kertasin päässäni voittajaliikkeitä. Mistä niitä voi muistaa, jossei niitä edes treenaa?

Tuo töpöhäntä on vaan hauska treenikaveri, mitä harvemmin treenaa, sitä hauskempaa on. Käytiin me heti tänään hauskuuttamassa itseämme kapulatreenin merkeissä:


Joku sai myös hiukan tokoilla keppiprojektin ohella. Pitkästä aikaa myös ruutua, kun sen vaivaannuin Maisan takia kentälle laittamaan. Siis onhan siinä kamala vaiva, kun neljä kartiota ja höyhenen kevyt ruutunauha pitää veivata kentälle! Jokun luoksetulolle pitäisi nyt keksiä jotain. Palkkausta kauemmas, poispäin musta? Vois auttaa tuohon tiiviiseen eteentuloon. Seuraamisessa hiukan kiihtyneessä tilassa 'vähän' keulii ja juoksuosuudessa leviää. Treenataan sitä. Seisomisessa teki ensin istumisen, sen takia varmistelin sitä.


Tänään illalla vielä ohjatussa tokossa liikkeestä seisomista häiriön alla etutargetilla avustaen. Hienosti pysyi tassut liimattuna maassa vaikka räpelsin sen selän takana, tökin sitä kylkiin tai vedin hihnasta. Sitten tehtiin kehääntulo ja pientä häiriötreeniä/siirtymätreeniä. Merkeistä otti vähän häiriötä ja satutti tassunsa oudosti, vaivasi vielä lopussa paikkamakuussa.

Tämän lisäksi ollaan käyty Maisan kanssa ilmasutreeneissä. Hyvin tuli haukut katkeamatta vaikka kuljin ja häiriköin sitä maalimiehen ympärillä. Miksipä en viettäisi agilitykentän sijaan Maisan kanssa aikaa metässä etsimässä ukkoja, kun se siitä niin pitää. Taidetaankin jättää agility nyt pois ainakin jos kesällä päästään enemmän hakuilemaan. Se on se laji, jossa rahallisuudesta tulee räjähtävää, laamasta gepardi.

Joku on taas gepardi agilityradalla (muuten ehkä mustapantteri?). Ollaan käyty päivittäin hallilla tekemässä keppejä. Leieröintiä ja irtoomista ollaan myös treenattu ja hyvin näyttää oppivan. Pikkuhiljaa lukee rataa enemmän :)



keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kohta yhdeksän

Tellu täyttää tasan kolmen kuukauden päästä 9 vuotta! Melkein yhdeksän taisteltua vuotta takana. Silti sen häntä jaksaa heilua. Se jaksaa pitää kuria isommille. Se jaksaa aina pomppia keittiöön ruoka-ajan koittaessa, jolloin mun on yhtä vaikea laskea, kuinka monta tassua sillä koskee samanaikaisesti lattiaan. Kun kuppi on kädessä, se odottaa aina puoltoista sekuntia. Sen jälkeen se murahtaa ja samalla pyörähtää ympäri. Niin se saa ruokansa, kaiken sille tärkeimmän. Lenkillä se toisinaan jaksaa vieläkin jahdata autoja ja murista kävellessään, jäädä välillä potkimaan routaista nurmikkoa takana tulevien silmille. Olla kuin maailmanvaltias.


Tellulla on pidätysvaikeudet pahentuneet. Yhä useammin se tyhjentää nukkuessaan koko rakkonsa. Propalinia se saa 2-3 kertaa päivässä.
Tellu on todella hoikassa kunnossa. Se on saanut ruokaa nyt todella paljon. Kylkiluut on laskettavissa. Yhä useammin korvaan yhden lenkin pihapissatuksella. Lenkit ovat hyvin lyhyitä. Viimeksi Tellu oli pidemmällä lenkillä joulukuussa. Se kertakaikkisesti vaan väsähti. Suuret tassut eivät jaksaneet enää kantaa. Toisinaan Tellu ontuu tassujaan. Etenkin herätessään. Toista etutassuaan se on ontunut jo pidemmän aikaa aina välillä.

Tellu nukkui aina pentuna mun tyynyllä. Viimeisenä, ennen nukahtamista, kuulin sen tuhinan mun korvaa vasten. Heräsin tuijotuksen tunteeseen. Silmät avattuani, pilkullinen häntä alkoi paukuttamaan seinää vasten.
Silloin, kun Tellulla todettiin pölypunkkiallergia, ajateltiin hillitä oireita laittamalla portti mun huoneen eteen. Ennen nukkumaanmenoa, toivotin pilkkunenälleni hyvät yöt ja katsoin sen surullista katsetta sulkiessani portin. Aamulla heräsin sen kimeään ulvontaan. Herätyskelloon, joka ei lopettanut soimistaan, ennenkuin näki mun nousevan. Kohta se portti oli poissa, ja matot mun huoneesta. Taas me nukuttiin virekkäin. Nukahdettiin päät vastakkain, herättiin toistemme vierestä.

Nyt kaikki on taas toisin. Lyön oven pilkkunenän edestä kiinni. Se käpertyy pedilleen, josta herää märkä alusta allaan. Toisinaan herään vieläkin siihen tuttuun ulvomiseen. Kun nousen, on nuo samat kiiluvat silmät oven takana vastassa, se sama heiluva häntä ja ne samat steppaavat tassut.

Ruuan saatuaan joka aamu Tellu etsii jotain. Jotain mitä se ei ole löytänyt. Mä en tiedä, mitä se on hukannut. Uskon, että se ei itsekään tiedä, mitä etsii. Häntä heiluu, pää on laatikoston alla. Etutassut penkillä, pää kurottaa pöydälle. Etutassut kenkätelineellä ja nenä nuuskii takkeja. Joskus häviää koko koira sängyn alle. Aamun äänet ovat täynnä lattiaa vasten rapisevien kynsien ääniä.

Eilen menin Tellun kanssa pihalle. Hetkeksi katosin toisaalle, kylläkin olin kokoajan Tellun näköpiirissä. Spanieli huolestui, kun en ollut enää samassa kohtaa missä olin, ennenkuin se painoi nenänsä maata vasten ja liikutteli jalkojaan sinne, minne nenä vei. Heilutin Tellulle, olin siinä sen vieressä. Se ei nähnyt mua. Huusin sen nimeä. Se ei kuullut mua. Astuin sen eteen, jolloin se tuli kähnäämään mun jalkoja vasten. Kumarruin ja silitin sitä päälaelle. Silloin mieleeni palasi hetkeksi se hetki, kun olin hakemassa ensimmäistä koiraani kotiin. Se hetki, kun Tellu makasi kasvattajan keittiössä yksin, veljien leikkiessä olohuoneessa. Silloin silitin ensimmäistä omaa koiraani, eikä sitä innokkuuden tunnetta, jonka 10-vuotiaana koin, voi unohtaa. Se oli yksi elämäni onnellisimmista hetkistä.



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Koulunpenkiltä hallille, lomps!

Ylppärit ohi, saako hymyillä? Miten sitä onkaan niin kaivannut tiheempää treenitahtia, minä ja koirat. Viime päivinä Joku on tuijottanut mua, istunut vieressä vaan ja vaatinut tekemistä. Välillä repinyt vaatteista ja kiivennyt syliin. Maisalla on lenkeillä jatkuvasti pupututka päällä. Yhdellä lenkillä se löysi metästä päättömän pupun raadon, karkaili yhtenään saalistamaan ja lopulta löysin sen kuusen alta riepottamassa jotain elukkaa, kun seurasin ihmeellistä ääntä. Eikä tuo töpöhäntä antanut itseään kiinni. Nuoleskeli vaan verisiä suunpieliään. Kiroilun saattelemana lähin metsästä pois vihdoin, kun olin saanut Maisan kiinni.

Kerettiin me ulkokausi korkata sentään ennen takatalvea lähikoulun kentällä. Tehtiin Jokun kanssa vähän kokeenomasta pätkää ja kyllähän tuo toimii! Maisaa en ehtinyt treenaamaan, ennenkun kentälle tuli ala-astelaisia, jotka on ennenkin silitelleet meidän koiria. Annoin niille sitten namit ja saivat temputella paimenia. Oltiin me siellä toisenakin päivänä. Joku ja Maisa sai toimia lasten sirkuskoirina :D

Ohjatut tokotreenit on nyt sujuneet Jokulla hyvin! Viimeksi kenttä oli jälleen jaettu puoliksi. Toisella puolella otettiin kokeenomasesti seuraaminen, liikkeestä maahan ja luoksari. Hyvin toimi. Seuraamisessa kontakti tippui kerran, kun kuljettiin kohti toista kentänpuoliskoa ja siellä taputeltiin käsiä. Sallittakoon pieni vilkaisu nuorelta tyypiltä. Luoksetulossa törmää. Tähän pitäisi keksiä jotain, mitä en ole vielä keksinyt.
Toisella puolella tehtiin ruutua lyhyeltä matkalta. Ei oikeen aluksi meinannut muistaa juttua. Muutamalla toistolla meni kuitenkin hyvään paikkaan keskelle.
Ollaan nyt tehty melko paljon kokeenomasta treeniä. Täytyy vähän muistaa rikkoa kaavoja ja tehdä muitakin liikkeitä, kun noita tylsiä ALO-liikkeitä.
Viikko sitten oli SM-joukkueen treenit. Otettiin kentälle samaan aikaan Jokulle aivan vieras koira ja mentiin ihan lähelle tekemään kontaktitreeniä. Hyvin tsemppasi, huomautukset sai yrittämään vieläkin paremmin. Täytyy nyt olla tiukkana tuon pyörivän pään kanssa.

Torstaina oli agitreenit, joihin matkasin kolmen koiran kanssa. Ohjattavana oli jumiselkäinen Maisa, joka liikkui käsijarru päällä, ylikierroksilla käyvä göötti, joka ei meinannut edes pysyä lähdössä (nousi seisomaan ja hiipi) sekä rengasta opetteleva musta, jonka mielestä maksirengas oli vähintäänkin yhtä haastava suorittaa kun puomi neljällä tassulla.

Mä olen saanut viettää viikonlopun neljän koiran kanssa, äiti on Sveitsissä. Madotin koirat ja kaikki meni ripulille, ihanaa. Eilen käytiin Hyvinkäällä Kytäjän metsässä rämpimässä pari tuntia. Yhden käden sormilla voin laskea, kuinka monesti näin Maisan lenkin aikana.
Tänään kisasin Ripan kanssa Vuokkosilla kaksi rataa, kaksi kymppiä. Haastavia ratoja. Huomenna heti aamupäivällä hallille treenailemaan Ripalle vaikeita keppikulmia ja putken suita, jotka ei ole sen linjassa. Jokulle 2x2 keppejä ja paikkamakuuta. Maisalle tunnaria, jos me nyt yhtään saatais kokonaiseksi ennen ens viikonlopun koetta, köh (tiedän itekki sen olevan mahdotonta).
Jokulle sain kesäksi agilitytreenipaikan ja Maisan kanssa lopetan ohjatuissa käymisen.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

1-vuotias mustanaamio

"Nyt palkitaan Suomen tekevin ja aikaansaavin Joku"

7 vk
Kurkkiva yksvee

Vuosi järjetöntä meininkiä, hulluutta, naurua ja rakkautta. Pienen pojan ilme on täynnä säteilyä ja veikeyttä. Jokussa elää kaksi persoonaa. Kotona se on rauhallinen ja hakee yhtenään rakkautta kiipeämällä syliin ja olemalla läsnä. Se on mun varjoni. Sekunnissa se voi vaihtaa persoonaa. Ei tarvitse, kun yhden sanan, niin päätään polvella lepuuttava nappisilmä iskee valkoset leegot hullun raivolla muristen hihaan kiinni. Tämä sana on "putkeen". Mulla on treeneissä hullu koira, joka saattaa juosta äristen päin mun ollessa kyykyssä tai hypätä huppuun kiinni mun juostessa. Jokun mottona on elää joka hetki täysillä. Järki määrää vauhdin, aina mennään täysillä ja välillä mä saan päättää suunnan, yleensä suuntaa ei ole ollenkaan. Joku sopii mulle niin hyvin kun mä sovin Jokulle. Yhdessä me ollaan hyvä tiimi! Olen edelleen sitä mieltä, että kaikki tarvitsevat elämäänsä Jonkun. Onneksi mulla on nyt omani. Joku, jota parempaa en voisi toivoa! 


Joku aloitti agilityssä kisauransa. Kisan nimi oli putkiralli. Ja sinnehän se sujahteli. Ensin kaksi kierrosta mun ohjaamana ja sitten yhden kierroksen äitin kanssa :) Ajattelin nyt kesäksi saada Jokun ohjattuun aksaryhmään niin saisi treeneihin säännöllisyyttä.


Epiksissä starttasin myös kisaradalla Elsan ja Maisan kanssa. Molemmille toisilta radoilta nollatulokset, sijat 2. (Elsa) ja 3. (Maisa).





Viime viikonloppuna kisailin virallisesti ohjaajanmuutoksen myötä Ripan kanssa kaksi strattia HSKH'n kisoissa. Ensimmäiseltä radalta harmittava 5 muurinpalikasta, sijoitus kuitenkin 8/34 ja etenemä 4,7 m/s. Toisella radalla sitten enemmän virheitä. Mulla ja koiralla. 



Tässä välissä on kerennyt olla kahdet tokotreenit. Toisella kerralla kertailtiin merkkiä ja hyvinhän musta oppilas muisti merkin. Suora asento. Eikä se edes häiriintynyt nyt niin pahasti samaan aikaan treenaavista koirista :) Tänään sitten kokeenomaisen treenin harjoittelua. Agilitypuomi oli jakamassa kenttää kahtia. Toisella puolella tehtiin seuraaminen vapaana. Joku suoriutui pidemmästä seuruupätkästä varsin mallikkaasti enkä itse ottanut liikkuripaineita. Himmailin käännöksissä, jolloin Jokun takapuoli laskee. Nyt lisää vauhtia muhun. Siitä siirryttiin luksetuloon, jossa ei ongelmia. Paitsi se ennakointi liikkurin käskystä sivulletulossa. Annetaan se anteeksi ekaluokkalaiselle, joka palkkaantui sosiaalisesti huippuhyvin. Tokaan osioon pääsyä jouduttiin odottelemaan aika reilusti ja sinne mentäessä Joku bongasi puomin matkalla ja oli menossa heittämään takajalkoja alastulolle. Liikkeestä seisomisen seuruualku meni vielä agilityajatuksissa, mutta muisti se pysähtyä. Nyt se keksi myös väistyä mua, kun olin palaamassa. En päässyt viereen, koska koira pyöri ympyrää, joten autoin etupalkalla. Nyt tarvitaan lisää liimaa tassuihin. Viimeisenä hyppy, jonka loppuseisominen meni jo hyvin. Perusasentokäskyssä jäi tuijottamaan liikkuria ja reagoi älyttömällä viiveellä. Liikkurihäiriötä kaivataan. Yök, sanon minä.

Maisan sain ilmottua 29.3. olevaan HSKH'n tokokokeeseen. Kun ylppärit on ohi, teen Maisalle viikon tunnarikuurin ja loput jää sitten Herran haltuun. Toivon kuitenkin ennen kaikkea iloista ja motivoitunutta töpöhäntää kehään kanssani. Kunhan on hauskaa, pisteistä viis :)

Viime viikolla Joku pääsi tuuraamaan Maisaa agilitytreeneihin, kun äiti otti Maisan omiin treeneihinsä. Joku viiletti niin taitavasti, että pystyin vain tuijottelemaan suu auki, kun musta pinkoi kumirouheet lennellen. Okei, en pystynyt tuijottamaan. Mun piti juosta, ja kovaa, jos meinasin pysyä vauhdissa mukana. Vielä tarvitsen lisää jalkoja ja varmuutta. Joku toimii loistavasti! Loistofiilis vieläkin :) 
Ainiin, ja on Joku muistanut harjoitella kiipeilyäkin. Pyykinpesukoneen ja kirjoituspöydän päälle...