Ripan treenijuttuja

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Voitolla kakkosiin


Vihdoinkin Joku saa lähteä kirmailemaan kakkosten radoille! :) Viimeinen LUVA-0 tuli Lahdesta viime viikonloppuna.
Rata oli simppeli. Alusta hieman liukas, niin, että maaliin kömyttiin liukastellen. Muistan ähkineeni melkein nelinkontin :"oih, apuaapua" nähdessäni Jokun kirmailevan jo edelläni. Ei siitä kuitenkaan aiheutunut kuin yksi ylimääräinen piruetti ja kurkku suorana huutos "JOKUJOKU".


Ja tässä video ekasta ei-niin-onnistuneesta -radasta:


Kisoissa meno ei tunnu vieläKÄÄN yhtään siltä, miltä treeneissä. Treeneissä uskallan liikkua, uskallan luottaa koiraan ja se näkyy - onnistumisen tunteita tulee aina vain enemmän. Kertaakaan en ole kokenut onnistuvani kisoissa. Meno tuntuu erittäin tahmealta. Varmistelen kamalasti, en luota. Ehkä se tulee ajan kanssa, odotellaan sitä sitten kuinka kauan tahansa, uskon sen kaiken olevan odottamisen arvoista. Rimoja tulee treeneissä alas ihan liikaa. Nyt olen alkanut puuttumaan. Joka ikisen koiran syystä pudonneen riman jälkeen katkaisen treenin ja seuraavalla yrittämällä lisään riman päällä häiriöitä. Jospa pikkuhiljaa mustanaamakin alkaisi ymmärtää, ettei se saavuta mitään räkä poskella rimoja päin juoksemisella. Aan lähestyminen on parantunut itsestään. Enää ei tassut tömähtele. Vaan kyllä on se alastulokin hidastunut ihan pirusti. Viime treeneissä juoksutin läpi suoraan palkalle.

Meillä on ollut nyt helmikuun ajan kuukausikortti Kiitorekulle ja ollaan päästy hyvin treenaamaan omatoimisesti. Tokossa Joku aloitti juuri "2 liikettä 2 viikkoa" -kuurin. Nyt vuorossa ruutu ja tunnari. Viime treeneissä tehtiin ruutuun lähetyksiä ja hienostihan ne meni. Olisi  kyllä järkevää treenata myös oikean paikan hakua läheltä, vaan koska se on niin boring ohjaajan mielestä, niin eipä tule treenattua. Tunnari on edistynyt hirmuisesti. Noinkin ajattelemattomaksi koiraksi, Joku työskentelee tunnarissa tosi tarkasti ja käyttää nenää hyvin. Herneet siis toisinaan kohtaavat kuitenkin vaikkei ehkä ihan heti tulisi mieleen, kun katsoo tuota lenkillä hihnassa riekkuvaa koiraa, joka istuu usein pää vinossa ihan kuin toinen puoli aivoista painaisi enemmän ja luulee ehkä näyttävänsä viisaalta, kun yrittää ymmärtää, mitä sille jutellaan.


Maisa on päässyt myös pelleilemään tokotreeneihin. Onnistuneiden treenien määrä ei päätä huimaa, mutta väliäkö sillä, kunhan osaa asennoitua oikein. Viime treeneissä meni tunnari rikki. Ohjaajan vika ehkä, kun ensimmäisen toiston (joka onnistui vähemmän täydellisesti) jälkeen erehtyi tekemään vielä uuden (joka onnistui vielä vähemmän täydellisesti) ja uuden (jolloin toi jo väärän) ja uuden.. niin että viimeisellä toistolla bongasi ihmisen istumasta kapuloiden läheltä eikä voinut vastustaa pusuhetkeä, vaan ryntäsi hetken mietittyään hakemaan rakkautta. Ehkä se taas ensi treeneissä osaa tunnarin, tai sitten ei. On se onnistunut tekemään ihan kivoja ruutuja, mutta myös laiskaa lahnaseuruuta ja huonoja kaukoja.. koeilmo lähtee kuitenkin. Me onnistutaan vaan tuurilla, ei taidolla - ei todellakaan.

Viime viikonloppu vietettiin Vantaalla. Olipa ihanaa nähdä pitkästä aikaa pientä iloista pilkkunenää, joka oli taas ajeltu beagleksi. Se häntä heiluen vinkuen yritti saada Jokua leikkimään. Joku murisi ja pyöri karvat pystyssä mun jaloissa. Spanieli ja bordercollie ei todellakaan puhu samaa kieltä. Joku ei myöskään suhtautunut Ripaan heti alkuun niinkuin isoveljeen. Sillekin piti murista ja sain olla yhtenään katkaisemassa tuijottavia mulkaisuja. Seuraavana päivänä kuitenkin kaikki oli niinkuin ennen mun muuttoa. Joku kerjäsi isoveljeltä aamupesua ja kiehnäsi koko ajan sen kyljessä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti